|
Mitä meille kuului vuonna 2006? - - - - - - - - - 12.12 Hyviä uutisia! Kovun lonkka- ja kyynärtulokset eivät muuttuneet Kennelliitossa. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0. - - - - - - - - - 9.-10.12. Aivan liian aikainen ylösnousu ja suuntana Helsingin Pasila ja Messukeskus VR:n kyydissä. Täyteen ahdetussa koiraosastossa matka taittui nopeasti ja niin päästiin ajoissa valloittamaan oma nurkkaus shelttikehän laidalta Iidan ja Lotan kanssa. Kovu ehti jopa vähän rauhoittua ennen kehää, mutta kehässä tuomari sitten hoputti niin nopeasti liikkeelle, että Kovu esitteli hienoa häntäänsä ja kuritonta käytöstään turhan innokkaasti, tuloksen voi jo ehkä joku arvata... H. Arvostelu oli kuitenkin hienoin pitkään aikaan. Ulkomuodollisesti kaikki oli Reijo Tuovisen mielestä ihan ok. Pääsin pyörähtämään kehässä myös Scottien, bikini-Miilan :D ja Ritan kanssa. Tuloksina ERI, H ja EH. Tällä kertaa sain olla Kovun käytökseen todella tyytyväinen. Pikkumies puikkelehti ihmisten ja koirien sekamelskassa todella nätisti, kun käytiin vähän shoppailemassa. Kovu sai päälleen uudet hienot Hurtta-valjaat :D
Shelttikehän jälkeen Kovu lähti kotia kohti Pauliinan ja Akin kyydissä. Suuret kiitokset kyyditsemisestä vielä kerran! Minä jatkoin perinteistä Messari-viikonloppua Ainon, Lotan ja Iidan seurassa. Yöpaikan sain jälleen kerran Ainon luota. Sunnuntai olikin sitten varattu shoppailulle ja yleiselle turisteilulle. Tällä kerralla mukaan tarttui yllättävän paljon tavaraa ja rahaa taisi mennä jonkun verran... Viikonloppu päättyi sitten taas upeisiin ryhmäkisoihin Messarin isossa kehässä, jonka loistoa pääsimme Ainon kanssa ihailemaan myös toiselta puolelta, kun meidät pestattiin viemään vaihtokoiria junnujen SM-finalisteille. JH-urani huipennus :D On se kiva, että kelpuutetaan vielä junnujuttuihin näin vajaa kaksikymppisenä :D Tuhannet kiitokset vielä tytöille kivasta viikonlopusta ja erityisesti Ainolle kaikesta! - - - - - - - - - 29.11. Kovu kävi terveystutkimuksissa Lahdessa. Silmät ja polvet todettiin terveiksi. Lonkka- ja kyynärtuloksia jäämme vielä odottelemmaan Kennelliitosta. - - - - - - - - - 19.11. Käväisimme Jyväskylässä Akin ja Pauliinan kanssa, hukka reissu. Kovu käteltiin taas ulos kehästä sinisen nauhan kera. Muillakaan meidän porukan koirilla ei mennyt kummoisesti. Tulosta enemmän minua kyllä harmitti Kovun käytös näyttelypaikalla ja kehässä. Poitsu on tainnut ottaa virallisen nimensä hiukan liian kirjaimellisesti, kun koko ajan piti olla ärisemässä muille koirille... Noin huonosti se ei ole käyttäytynyt vielä koskaan. Ehkäpä ahdas näyttelyhalli ja kiireinen meininki oli liikaa. Messarissa pitäisi vielä uskaltautua kehään, mutta sen jälkeen jäädään kyllä odottelemaan jonkinlaista älyllistä kehitystä pikkumiehen korvien välissä... - - - - - - - - - 20.10. Kovu-vauva täyttää jo komeat 1-vuotta! Niin se aika vaan rientää... - - - - - - - - - 13.10. Perjantai 13. oli päivä, jolloin Noorasta ja Kovusta tuli kaupunkilaisia. Muutimme siis viimeinkin Kouvolaan. Simba jäi asumaan Kausalaan vanhempieni luokse. Simba on luultavimmin aivan tyytyväinen siihen, että pääsee toimimaan pelkästään "viikonloppuisoveljenä" Kovu-riiviölle ;) Ainakin näin alkuun ei Kovulla tunnu olevan suurempia ongelmia kerrostalossa asumisessa. Ei edes yritä metelöidä niin paljon kuin kotona. Saa nähdä mitä meinaa sitten, kun minun pitää lähteä pariksi tunniksi kouluun. - - - - - - - - - 17.9. Syksyn näytttelyputken viimeinen koitos ;D Hyvinkäälle suuntasimme tällä kertaa hieman isommassa porukassa. Villähteellä hyppäsimme Sivosen Seijan kyytiin. Pauliina-kasvattajankin oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta sairastuminen sotki suunnitelmat. Matkassa oli kaiken kaikkiaan kuusi koiraa; Kovu, Rita, Miila, Scottie sekä Seijan Esme sekä kasvatti Tane. Itse pääsin kehään poikien kanssa. Urosten tuomari oli avokätinen ja päätti palkita kaikki shelttiurokset ERI:llä. Scottie oli lisäksi PU3 ja sai vara-sertin. Myös "meidän" nartut saivat kaikki kolme ERI:n, Miila ja Esme lisäksi sijoittuivat luokassaan. Kiva reissu eikä mitenkään turha ;) Kiitos Seijalle kyydistä!
- - - - - - - - - 9.9. Näyttelyssä taas, nyt siis Porvoossa. Shelteillä oli tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Lähdimme kehästä jälleen sininen nauha kourassa... Arvostelu oli kuitenkin ihan hyvä, taitaa poitsu vaan olla vielä hiukan keskenkasvuinen. - - - - - - - - - 2.-3.9. Lauantaina oli vuorossa oman seuran kisat Kouvolassa. Aamupäivä meni töissä ilmoittautumispisteessä ja iltapäivällä oli sitten Simban startti, kun osallistuimme vain B-kisaan. Täytyy kyllä sanoa, että jännitin starttia todella paljon. Kun en taas yhtään osannut arvata, miten Simba tänään lähtisi radalle mukaan. Treeneissä on viime aikoina hieman puhtia puuttunut, joten toisaalta olin jo valmistautunut siihen, ettei Simba suostuisi lähtemään radalle ollenkaan... Medi 2:ssa oli kilpailijoita huimat kaksi kappaletta, joista me lähdimme radalle ensimmäisinä. Simba lähti kuin lähtikin mukaan ja vauhti ei edes ollut mitään kamalinta matelua, vaikka hidasta siis kuitenkin ;) Omakin fiilis oli aivan huipussaan ja jaksoin tsempata Simbaa kivasti. Ei yhtään ratavirheitä, ja vaikka aika menikin yli 16,31 olin maalissa niin iloinen, että melkein meinasi itku päästä :) Päätin jo joku aika sitten, että tämä saisi jäädä Simban viimeiseksi viralliseksi startiksi ja kisauran lopetus tällaiseen fiilikseen tuntui mahtavalta! Mikä parasta, päästiin vielä palkinnoillekin, kun osallistujia oli vain se kaksi ;) Sunnuntaina suuntasimme jälleen kohti Helsingin Tuomarinkartanoa. Tuomarina shelteillä toimi australialainen Wendye Slatyer. Kovu palkittiin jälleen H:lla... Ei ole poitsu oikein miellyttänyt tuomareiden silmää viime aikoina. Noh, pitäähän sitä hyvänkin koiran saada joskus jokunen H ;D Saa nähdä mitä tuomarit Porvoossa ja Hyvinkäällä poitsusta tykkäävät. - - - - - - - - - 19.8. "Kotinäyttely" Kouvolassa. Kovu jälleen kehässä tietenkin. Tällä kertaa tulos jäi hieman huonommaksi, Kovun ensimmäinen H. Ilmeisesti tuomarin huomaama hammaspuutos vaikutti melkoisen paljon. Eipä se mitään, Kovun äiti Rita sai sen sijaan ensimmäisen sertinsä! Suuret onnittelut! Esitin myös espanjanvesikoira Likan (Concurrido Nina). Tuloksena PN-2 ja vara-serti! On se niin nätti tyttö! Iltapäivä sujuikin sitten rattoisasti jh-kehällä kehäsihteerin hommissa. Päivä päättyi vasta ryhmäkehien jälkeen, kun otin vielä kuvat sijottuneista näyttelyn tulossivuja varten. Muita kuvia ryhmäkehistä löytyy täältä meidän sivujen galleriasta.
- - - - - - - - - 14.8. Huh, kohtahan se kesä on taas ohi, näin pian. Koirien kanssa olen ehtinyt touhuamaan aivan liian vähän, kun työpäivinä ei oikein ehdi muuta tekemään työajan ollessa se 12-20. Kovu on kuin pellossa kasvanut. Poitsu on ihan huomaamatta tuossa kasvanut ja aikuistunut. Käytöstapojen opettelu julkisilla paikoilla on jäänyt todella vähälle tämän murkkupojan kanssa... Ei sitten tullut minun tästäkään koirasta sellaista, joka osaa pennusta asti käyttäytyä nätisti joka tilanteessa.. Noh, eiköhän sitä tässä syksyn tullessa ehdi vähän paremmin paneutua koiriin, lähinnä siis Kovuun tässä tilanteessa. Viikon päästä maanantaina alkaakin sitten koulu, jota odotan kauhun ja ilon sekaisin tuntein :D Tänään alkaneen loman kunniaksi käväisimme mätsärissä Kouvolassa molempien poikien kanssa. Kovu esiintyi nätisti "parikehässä" kun ei jouduttu juoksemaan yhdessä ollenkaan. Saaliina punainen nauha. Isossa kehässä Kovu ei liikkunut metriäkään nätisti.. Yllättäen emme siis sijoittuneet ;) Simban esiintyminen oli vähän vaisua ja innotonta, joten tuloksena pelkkä sininen nauha. - - - - - - - - - 29.7. Jälleen näyttelyssä, tällä kertaa Kotkassa. Kovu ensimmäistä kertaa junioriluokassa ja tulos jotain todella hienoa, ERI ja luokkavoitto! Esiintyminen nyt vielä oli mitä oli, arvostelussa kuitenkin mainitaan muutamaan otteeseen hyvästä esiintymisestä.. en vain ymmärrä miksi. Tuomarina shelteillä oli Dianne Besoff Australiasta. Tästä on kyllä kiva lähteä jatkamaan pikkumiehen "näyttelyuraa" :)
- - - - - - - - - 16.7. Kävimme näyttelyssä Helsingin Tuomarinkartanossa. Kovu osallistui viimeistä kertaa pentuluokkaan australialaisen Keith Cronheyn tuomaroidessa. Urospentuja oli ilmoitettu kaikkiaan neljä. Kovu sai hieman huonomman arvostelun kuin yleensä ja jäi neljänneksi. Pikkumies esiintyi kuitenkin todella hienosti, ei haukkunut yksittäisarvostelun aikana kertaakaan! Tosin sijoitusvaiheessa kun jouduimme jonon viimeiseksi, olivat edellä kulkevat kaverit aivan vastustamattomia... Loppupäivä sujui mukavasti näyttelyä ja ostoskojuja kierrellen Kovun kummitädin Ainon kanssa ;) Kiitos Ainolle mukavasta päivästä!
- - - - - - - - - 12.7. Sain mukavan kirjeen Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Minut oli hyväksytty opiskelijaksi viestinnän koulutusohjelmaan! Sitten myöhemmin on tarkoituksena suuntautua erityisesti verkkomediaan. Koulu alkaa 21. elokuuta tuossa Kouvolan Kasarminmäellä :) Kotona tulen kuitenkin asumaan vielä jonkun aikaa. - - - - - - - - - 2.7. Sainpas inspiraation uudistaa sivut jälleen kerran. Uusi ulkoasu lähti muotoutumaan jo pari kuukautta sitten, mutta sen saamisessa sivuiksi asti hieman kesti. Projektia viivästytti vielä se, kun rupesimme ihan kansainvälisiksi ja tärkeimmät tekstit on nyt luettavissa myös englanniksi (oikeakielisyydestä ei tosin ole takeita ;) Joku ongelmapoikanen sivujen koodissa taitaa olla, kun eivät meinaa näkyä oikein Explorerilla... En vain kerta kaikkiaan keksi, mikä on vialla. Noh, Firefoxilla näkyy aivan hyvin. Toivotaan vain, että yhä useampi ihminen vaihtaisi Explorerin Firefoxiin ;) Kovasti olen myös viime aikoina miettinyt, josko sitä jatkossa kirjottaisi tähän sivulle vain lyhyesti tuoreimmat uutiset ilman näitä turhanpäiväisiä löpinöitä. Välillä sitä kuitenkin innostuu kirjottelemaan enemmän, joten saas nähdä... Niin ja tästä lähtien seikkailemme täällä omalla domainilla www.simbutti.net, jonka ostin pitkäaikaisen jahkailun lopputuloksena. Toivotaan, että toimii paremmin kuin entinen Soneran kotisivutila ;) - - - - - - - - - Tänään kävimme näyttelyssä Porvoossa. Olin suunnitellut, että vietettäisiin leppoisa näyttelypäivä shelttejä ihastellen. Suunnitelma meni kuitenkin pieleen heti aamusta. Nukuin nimittäin pommiin ja olimme vähällä myöhästyä kehästä. Kamalalla kiireellä näyttelypaikalle, selvittiin kehän reunalle ja melkein välittömästi kehään. Kovu oli ainoa pentu, toinen ilmoitettu urospentu oli jäänyt pois. Meidän esiintyminen oli jotain aivan kamalaa, ja itsekin olin ihan hermostunut. En edes osannut vastata ruotsiksi tuomarin kysyessä koiran ikää... No, Kovu sai kivan arvostelun sekä kp:n, joten oli siten ROP-pentu. En sitten viitsinyt enää jäädä näyttelyyn, joten lähdimme käymään Porvoon vanhassa kaupungissa. Kiertelimme siellä tunnin verran. Kovu tutustuen kaupungin vilinään ja minä kuvaten kaikkia ihania rakennuksia. Noora turistina osa 2 löytyy kuvagalleriasta ;)
- - - - - - - - - 17.6. Sain kuin sainkin vapaaksi Euroopan voittajan shelttipäivän ja niin sitä sitten lähdettiin turisteilemaan Messariin. Lauantai meni suurimmaksi osaksi shelttikehällä koiria kuvaten ja yrittäen pysyä perillä säännöistä, joilla Euv:n rotukehät vietiin läpi. Iltapäivällä sitten ehdittiin Ainon kanssa hiukan kierrellä katsastamassa ostosvalikoimaa ennen ryhmäkehiä. Seuraavakin päivä oli tarkoitus viettää näyttelyssä, joten sain yöpaikan Ainon luota. Illalla kävimme kiertämässä Töölönlahden ja tunsin itseni totaalisesti turistiksi kamera kädessä kuvaten kaikkea liikkuvaa ja vähemmän liikkuvaa... Mutta kun oli niin hienoja maisemia tällaisen maalaisen silmin! Saimme myös Uskosta muutamia todella kivoja kuvia.
Sunnuntaina suunnistimme sitten takaisin Messariin. Vähän shoppailtiin ja kierreltiin muuten vaan. Länderitkin ehdittiin katsastaa ja sitten taas ihailemaan ryhmäkehien loistoa. Minä jatkoin vielä Helsinki-viikonloppua vierailemalla kummieni luona ja sieltä sitten maanantaina kotiin. Olipa todella kiva reissu! Tuhannesti kiitos Ainolle yösijasta ja mukavasta seurasta! Ja reissun kuvathan löytyy tavalliseen tapaan kuvagalleriasta. - - - - - - - - - 7.6. Simba on ehtinyt kunnioitettavaan 7 vuoden ikään! Paljon onnea meitin herralle :) - - - - - - - - - 6.6. Onpas ollut outoa, kun on ollut hiukan pitempi vapaa töistä. Ensin yo-juhlat lauantaina ja amk:n pääsykokeet maanantaina ja tiistaina. Tässähän alkaa jo pikkuhiljaa tulla ikävä Tykkimäkeen. Tänään käväisimme Villähteellä Nastasheltti-tapahtumassa. Molemmat koirat osallistuivat siellä järjestettyyn shelttien harjoitusnäyttelyyn. Simba sohvachampiooneihin ja Kovu pentuihin. Olipas kiva, kun sai Simballekin taas jonkunmoisen arvostelun. Simba ei sijoittunut luokassaan, mutta Kovu ylsi toiselle sijalle. Kovu tapasi pitkästä aikaa veljensä Simpan. Alkava murrosikä taisi saada pojat hieman murisemaan ja mahtailemaan, niin ettei yhteiskuvastakaan sitten tullut mitään... Uutta yo-lahjarahoilla hankittua kameraa tuli kuitenkin testailtua melkoisen paljon. Kuvia tapahtuman shelteistä löytyypi kuvagalleriasta.
- - - - - - - - - 28.5. Lauantai-iltana lähdimme ex-tempore mökkeilemään Vuolenkoskelle kaveriporukalla. Koirat lähtivät mukaan, sillä suunnitelmissa oli sunnuntaina mätsäri Heinolassa, ja Vuolenkoskihan on matkan varrella. Sunnuntaiaamuna selvittiin mätsäripaikalle ajoissa, vaikka alkamisajankohdasta olikin vähän epäselvyyttä... Tässä mätsärissä oli vähän erilainen arvostelukäytäntö. Kaikki luokan koirat otettiin yhtä aikaa kehään ja sijoitettiin siitä suoraan, ilman yksittäisarvostelua tai pöydällä tutkimista... Aika pöllö käytäntö, olishan se ollut kiva harjoitella Kovun kanssa näitäkin. Kovu pääsi muistaakseni kahdeksan parhaan joukkoon. Yllätyin kyllä tästä. Kehän ympäri juokseminen oli jotain aivan kamalaa meidän osalta. Simba esiintyi suht kivasti avoimessa luokassa, mutta suoritus ei riittänyt aivan jatkoonpääsyyn saati sitten sijoitukseen. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Iitin kirkonkylässä. Reilun tunnin verran tuli vietettyä Lammaskallion rannalla koiria kuvaten ja Kovua veteen tutustuttaen. Tulipa taas huomattua, että Simba on aivan mahtava valokuvausmalli. Käsket vain poitsun paikalleen ja alat räpsiä. Kaikissa kuvissa Simba ei vaan näytä niin kovin hyvältä. Kovun kanssa saakin sitten olla hiukan nopeampi, tämä herra ei kauaa paikalla pysy. Silti sain yllättävän hyviä kuvia Kovustakin. Reissun onnistuneimmat otokset löytyvät kuvagalleriasta.
- - - - - - - - - 25.5. Kovu lähti esittäytymään Orimattilan ryhmänäyttelyyn Pauliina-kasvattajan matkassa, kun minä suoritin työvelvollisuuksia Kouvolassa. Lena Eskills katsoi Kovun VSP-pennun arvoiseksi, Miila-tädin voittaessa ROP-pennun arvon. Näiden kahden lisäksi ei näyttelyyn oltukaan ilmoitettu muita pentuja. Kiitos Pauliinalle Kovun kyyditsemisestä ja Eskolan Annille esittämisestä! - - - - - - - - - 21.5. Taas mätsärissä, tällä kertaa Kouvolassa. Pentukehässä ei paljon kilpailua ollut, sillä Kovu oli ainoa osallistuja. Voitimme siis :D Olin jo lähdössä kotiin, mutta tajusin, että meidänhän pitää jäädä vielä BIS-kehään. Saatiinpahan vähän treeniä muidenkin koirien kanssa. Yllätyksekseni Kovu sijoittui BIS-kakkoseksi. Tuntuu kyllä, että Kovu on täysin unohtanut nekin vähät käytöstavat, mitä sillä ennen oli. Jos pennuissa olisi ollut enemmän osallistujia, emme olisi varmasti edes sijoittuneet... BIS-kehässä poitsu kuitenkin vähän petrasi esiintymistään. Pääsimme myös poseeraamaan toimittajalle, kun minua tultiin haastattelemaan Pohjois-Kymenlaakso-lehteen.
- - - - - - - - - 8.5. Viime lauantaina suuntasimme kohti Lappeenrantaa ja meille jo niin perinteistä Itä-Suomen kaupunkiottelua. Matkan varrelta poimittiin kyytiin Sanna ja Minttu koirineen. Pienen harhailun jälkeen löydettiin vihdoin kisapaikalle... Ensin jänskättiin minien radat. Tulostakin syntyi, Kouvolan joukkue kakkostilalla mineissä! Myös meidän seuran minimöllejä pääsi palkinnoille yksilösuorituksissa. Suuret onnittelut! Kouvolan medejä ei ollut kuin neljä. Minä ja Simba startattiin ensimmäisinä. Nolla ja aikakin meni ali. Radasta jäi tosi hyvä fiilis :) Jaksoin taas tsempata ja kannustaa Simbaa todella hyvin. Vaikkei se lujaa kulkenutkaan, rata meni kuitenkin sujuvasti eikä tullut mitään jumituksia. Joukkueestamme kaksi sai hylyn, joten joukkueemme ei siten saanut tulosta. Kouvolan maxijoukkue sitten kuitenkin myös kakkoseksi.
- - - - - - - - - 2.5. Vapun alla lauantaina lähdimme taas mätsäilemään. Tällä kertaa Heinolaan. Nyt pääsi Simbakin mukaan. Molemmat pojat saivat sinisen nauhan, mutta sijoittuivat kuitenkin sinisten kehässä. Simba toiseksi ja Kovu kolmanneksi. Tuntui, että Kovu olisi voinut sijottua korkeammallekin, jos pikkumies vain malttaisi olla hiljaa siellä kehässä Muuten sujui esiintyminen aivan mainiosti. Kovu voisi tosin antaa osan energiastaan Simballe, jonka esiintymiseen kaipaisi taas hieman lisää sitä pirteyttä. - - - - - - - - - 22.4. Viime torstaina lähdimme käymään Lahden Jokimaalla mätsärissä tuttavani Catharinan ja kultsu Dipsyn kanssa. Simba sai jäädä tällä kertaa kotiin. Ihan hyvä, että jäikin. Jokimaalla satoi vettä koko mätsärin ajan eikä meillä tietenkään ollut edes sateenvarjoja mukana... Kovu sai punaisen nauhan, mutta jatkokehässä litimärkänä palellessa toivoin vain, että päästään täältä äkkiä pois Sijotustahan ei sitten tullut, eikä mikään ihmekään. Kovu ei liikkunut varmaan metriäkään nätisti, kun piti haukkua ja riekkua edessä ja takana oleville... Mutta ihan kiva reissu silti :) - - - - - - - - - 18.4. Tosiaan, käväisimme toissapäivänä agilitykisoissa Helsingissä. Vähän jänskätti lähteä ajamaan ensimmäistä kertaa yksin Helsinkiin, hyvin kuitenkin löydettiin Purinalle. Kisoihin lähtiessä oli sellainen fiilis, että ei tiennyt yhtään miten Simba suostuu menemään, minua ei olisi yhtään huvittanut lähteä radalle Poitsu kuitenkin lähti ihan kivasti mukaan hyppyradalle, vauhtikaan ei ollut ihan mitään kamalinta matelua. Pujottelun sisäänmenosta tuli kuitenkin vitonen ja kepeillä muutenkin kului reippaasti aikaa. Perusradalla vauhtia tuntui olevan hiukkasen enemmän. Keinulle kuitenkin jämähdettiin ja hauskuutettiin yleisöä, kun minä yritin saada Simbaa liikkeelle vaikka minkälaisin tempuin... lopulta otin vähän selästä kiinni, jotta Simba sai otettua sen yhden askeleen, että keinu keikahti Loppurata meni taas ihan reippaasti. Vaikka aikavirhettä tuli reippaasti molemmilta radoilta, olen silti tyytyväinen. Aikaa kului enimmäkseen noilla kepeillä ja keinulla, muuten meno oli ihan sujuvaa. Itsekin jaksoin kannustaa Simbaa hyvin. Radoista jäi hyvä fiilis ja meillä oli hauskaa. Tuli oikein hinku päästä äkkiä kisaamaan taas. Kisojen jälkeen lähdettiin vielä käymään Ainon ja Uskon luona Munkkivuoressa. Suunnattin koirapuistoon, jossa pojat sai juoksennella vapaana. Kauheasti ei kyllä enää intoa riittänyt juoksemiseen pitkän päivän jälkeen. Kotona Kausalassa oltiin sitten puoli yhdentoista aikoihin. Olipa reissu!
- - - - - - - - - 15.4. Hui, onpas päivitykset vähän venähtäneet taas... Jotenkin on muka ollut kauheasti kiirettä viime aikoina, vaikkei siitä koulunkäynnistä nyt vähään aikaan tarvitsekaan huolehtia. Tällä viikolla olen oikeastaan vasta ehtinyt kunnolla "lomailemaan" ja relaamaan. Viikon päästä sitten taas tohinaa käynnissä, kun Iittiin saapuu parisenkymmentä ulkomaalaista opiskelijaa lukion Comenius-projektin muodossa. Lupauduttiinpa ottamaan tänne meillekin yksi puolalainen tyttö asumaan viideksi päiväksi. Innolla odotetaan! Alkuviikosta sain tietää, että tulenkin viettämään ensi kesän aika tiiviisti Tykkimäellä, kesätyön merkeissä siis, jejee! Tosin voipi olla, että jää koiramenot hiukan vähemmälle. Harmi sinänsä, paljon olin suunnitellut kaikkea... Viime sunnuntaina oli sitten Kovun ensimmäinen näyttely, shelttien erikoisnäyttely. Lahdesta poimittiin mukaan Lotta ja Iida koirineen, ja auton nokka kohti Pälkänettä. Kovu pääsi kehään numerolla yksi. Poitsu esiintyi hienosti, omistajasta ei sitten voinutkaan sanoa samaa. Miten sitä voi yhtäkkiä unohtaa, että miten siellä rotukehässä pitikään käyttäytyä... Kovu sai hienon arvostelun sijoittuen kolmanneksi niistä kolmesta kilpailijasta. Ihan loppuun asti seurattiin erkkari ja sitten kotia kohti Valkeakosken kautta, jossa käytiin pikaisesti syömässä Hesessä ja hakemassa mukaan ystäväni Laura, joka tuli meille pariksi päiväksi vierailulle.
- - - - - - - - - 2.4. Sain päähäni lähteä Kannusjärvelle asti mätsäriin. Mikäs siinä, pitää käyttää hyväksi kaikki harjoittelumahdollisuudet tuon pikkumiehen kanssa. Sain äidinkin suostuteltua mukaan. Mätsäripaikalla oli aika tiivis tunnelma ja ehdinkin jo miettiä, että olisiko pitänyt jättää Simba kotiin. Niin paljon oli ihmisiä ja koiria pienessä tilassa, että Simbaa jo vähän ahdisti. Hengissä selvittiin kuitenkin :D Ensin oli vuorossa pennut. Kovu esiintyi taas hienosti ja tällä kertaa saikin punaisen nauhan. Jatkokehässäkin Kovu liikkui nätisti ja ilmeisesti hurmasi tuomarin, sillä tuloksena pentujen voitto! Sitten kehään Simba. Yllätyin kuinka reippaasti poitsu esiintyi, sai kuitenkin sinisen nauhan. Sinisten jatkokehässä oli vain neljä koiraa, joista Simba sijottui toiseksi. Ehkä ihan hyvä näin, sillä jos Simbakin olisi voittanut, olisi äiti joutunut sen kanssa BIS-kehään :D Vielä siis BIS-kehään Kovun kanssa. Liikkeet sujui edelleen suht hyvin, tosin nyt innostuttiin vähän haukkumaan. Tuomarien miettiessä järjestystä ei Kovu olisi jaksanut keskittyä enää yhtään. Tästä riehumisesta huolimatta Kovu oli lopulta BIS-2!! Aika hienosti, nyt voi kyllä olla ylpeä pikkumiehestä.
- - - - - - - - - 26.3. Lähdimme mätsäriin Lahden Jokimaalle. Kovukin pääsi nyt ensimmäistä kertaa näyttäytymään. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja leiriydyttiin kehän laidalle. Kovu pääsi ensin kehään. Pikkumies käyttäytyi todella hienosti. Liikkuminen sujui nätisti ilman mitään vetämisiä ja poukkoiluja ja haukkukin pääsi ilmoille _vain_ pari kertaa. Kovu kuitenkin hävisi parilleen saaden sinisen nauhan. Simba käyttäytyi myös kivasti. Vähän aristeli tuomaria, joka muuten katsoi Simban maassa, ei siis ottanut pöydälle ollenkaan. Simba sai punaisen, mikä oli iloinen yllätys. Jatkokehissä ei sijoitusta tippunut kummallekaan. Kovu ei tässä kehässä sitten liikkunutkaan niin hienosti, enpä sitä tosin odottanutkaan. Kovasti pitää vielä harjoitella tuota isossa porukassa juoksemista. - - - - - - - - - 12.3. Vuorossa oman seuran kisat, maneesille siis heti aamusta hommiin. Oma starttimme oli vasta puoli yhdentoista aikoihin. Onneksi vanhempani pääsivät tuomaan Simban maneesille vasta silloin, niin ei tarvinnut ottaa poitsua sinne palelemaan koko aamuksi. Myös Kovu pääsi mukaan vähän tutustumaan kisatunnelmaan. Tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Rata oli ihan mukava, tosin muutama vaikeampi kohta sieltä löytyi. Simban kanssa onneksi selvittiin vaikeista kohdista ihan kiitettävästi, vaikkakin koko rata meni hitaasti. Ei löytynyt samaa vauhtia mitä treeneissä on viime aikoina ollut. Tuloksemme siis 17,94. Lähdössä Simba meinasi vähän temppuilla. Vanhempani kun olivat kisapaikalla, niin Simba vähän vilkuili heihin päin eikä ollut niin innoissaan lähdössä radalle. Ensimmäiseltä hypyltä tuli tämän hässäkän takia kieltovirhe. Lopun radan selvisimme virheettä. Olen ihan tyytyväinen rataan. Hitaastihan se tietysti meni, mutta vauhti ei kuitenkaan missään vaiheessa pahemmin tökännyt. Jopa keppien vaikea kulma meni suht sujuvasti. Loppusuoralla riitti jo vauhtiakin. - - - - - - - - - 20.2. Mitäs kuulumisia tässä nyt sitten kirjoittelisi... Kovu on kasvanut kovasti ja ensimmäiset hampaat ovat jo tippuneet, melkein huomaamatta. Uudet sieltä puskee jo tilalle, sais vaihtuakin äkkiä niin päästäis eroon noista terävistä pikku naskaleista Tänään käytiin eläinlääkärillä koko porukka. Kovu sai rokotukset ja Simba sai lääkkeet silmään, joka on ilmeisesti tulehtunut. Poitsu on hangannut sitä nyt puolisen viikkoa ja silmän ympärys on ihan punainen. Toivotaan, että paranee! Tuon takia meillä jäi viime lauantainen Orimattilan mätsärikin väliin, kun en viittinyt "sairasta" koiraa lähteä sinne viemään. No, mutta tuleehan noita lisää. Eilen vietettiin Kovun kanssa puoli päivää Villähteellä kasvattajien luona. Nyt Kovu tapasi myös "tätinsä" Miilan (Dawnville All In Over The Top), joka tuli Suomeen pari viikkoa sitten. Kun kävimme soramontulla lenkillä innostuivat nämä kaksi pentua peuhaamaan keskenään oikein kunnolla. Leikkihän Kovu taas Ritankin kanssa todella innoissaan. On se vaan niin ihanaa aina katsella, kuinka ne nauttivat toistensa tapaamisesta.
Viikko takaperin saimme taas järjestettyä shelttilenkin Kouvolan kavereiden kanssa. Kovukin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan. Eipä pikkumies paljon jalkoihin jäänyt, taisi itse olla niitä kovimpia menijöitä. Ja heti alkoi tyttöjenkin ahdistelu. Ella (7 kk) oli Kovun mielestä aivan iiiiihana leikkikaveri. Shelttilenkin kuvia löytyy reilut 20 kappaletta kuvagalleriasta. Että tälläista täällä. Nyt pitäisi koirasten omistajan ilmeisesti aloittaa pänttääminen yo-kirjoituksia varten, kun ollaan penkkareista ja abiristeilystä selvitty kunnialla. Eiköhän se tästä... - - - - - - - - - 4.2. Pirskatti sentään, nyt on pakko vähän hehkuttaa! Nimittäin Simban agilitytreeneistä. Poitsun kanssa saa taas pitkästä aikaa juosta siellä radalla. Olemme tämän vuoden puolella käyneet neljästi maneesilla treenaamassa ja joka kerta olen voinut olla enemmän kuin tyytyväinen. Vauhtia ja innokkuutta löytyy, ainoastaan keinun kanssa on pieniä ongelmia.. (mutta se nyt ei ole mikään yllätys..). En tiedä mikä tuon päähän on mennyt, palaset loksahtaneet paikoilleen tai sitten Simba on niin mielissään päästessään viettämään laatuaikaa minun kanssa kahdestaan ilman tuota "rasittavaa kakaraa" Olen oppinut suhtautumaan agilityyn Simban kanssa sillä tavalla, että pidetään hauskaa ja hyvä fiilis on tärkeintä. Kisoihin tekisi kovasti mieli, mutta odotellaan ainakin sinne maaliskuulle, jolloin on KSSK:n omat kisat. Hitsit, että tuntuu hyvältä :) - - - - - - - - - 15.1. Ihanaa, pitkästä aikaa näyttelyssä! Lähdimme aamulla Kovun kanssa Villähteelle, josta jatkoimme matkaa Pauliinan ja koirien kanssa Lahteen ryhmänäyttelyyn. Kovu pääsi vierailemaan veljensä Simpan luona sillä aikaa kun me olimme näyttelyssä. Mukaan näyttelyyn lähtivät Kovun "isopappa" Frisbee (multi ch Faradale Frisbee for Grandgables) sekä Gale (Lux & Nl Ch Dawnville March Brings Gales). Molemmat ovat hollantilaisen Marcella Koenenin koiria, mutta ovat vierailullla Akiliinan kennelissä. Sain kunnian esittää molemmat koirat. Kummankin luokassa oli vain kaksi koiraa. Frisbee oli vsp-veteraani ja Gale eri/2. Lopuksi olimme Pauliinan kanssa mukana myös Peltsun kennelin kasvattajaryhmässä, joka sai KP:n ja ainoana ryhmänä siten myös ROP. Emme valitettavasti ehtineet jäädä avuksi isoon kehään. Onneksi he kuitenkin saivat apua loppukisoihin, sillä ryhmä ylsi sijalle BIS-4. Suuret onnittelut! Kiitos Pauliinalle mukavasta päivästä!
- - - - - - - - - 6.1. Onpas se aika kulunut nopeasti. Kohta alkaa taas koulukin... Tällä viikolla on pojat vähän sairastelleet. Ensin Simba oksenteli alkuviikosta. Se on ollut kai vähän stressaantunut Kovun takia, mikä sitten ilmeni oksenteluna, todella herkkävatsainen kun on. Kun Simba parantui muutaman päivän riisi-raejuusto kuurilla, alkoi Kovu oksentelemaan. Pikkumies oli torstaina aivan veto poissa, mutta piristyi jo iltaa kohden huomattavasti ja nyt perjantaina meno on yhtä hurjaa kuin normaalistikin. Tiistaina 3.1. vietimme Kovun kanssa illan Villähteellä ensimmäisessä pentutapaamisessa. Ensin kävimme soramontulla, jossa koirat sai juosta vapaana. Kovu oli kyllä innoissaan saadessaan jälleen tavata äipän ja veikan sekä juosta muiden Akiliinan koirien kanssa. Sisällä hurja meno vain jatkui. Oli todella ihanaa nähdä kuinka suunnattomasti Rita nautti leikkimisestä poikiensa kanssa. Leikkimisen jälkeen oli poseerauskuvien ottamisen vuoro ja lopuksi saimme myös liimattua Kovun hörökorvat nätimpään muotoon.
Torstaina sitten olimme pitkästä aikaa Simban kanssa agiharkoissa Elimäen maneesissa. Otimme lyhyitä radanpätkiä, jotta innostus säilyi. Simba olikin mukavan innokas ja palkkauskin onnistui köysilelulla. Keinulle Simba meni jopa liiankin vauhdilla, lentokeinu olisi tullut jos en olisi ehtinyt pysäyttää Todella hyvä fiilis jäi :) - - - - - - - - - |