![]() - - - - - - - - - » Agility - - - - - - - - - • agility medi 1• ROP-pentu • ERI 1 • 2 x BIS-2 match show'ssa - - - - - - - - - Terveys silmät: lonkat: A/A Yksi hammas puuttuu, P2. Valkotekijä - - - - - - - - - Kovu on saatavilla jalostukseen terveille ja tutkituille nartuille. Tiedustelut:
Toista koiraa olin ajatellut jo vuosia, mutta se toteutus vain oli jäänyt. Jossain vaiheessa jopa kuvittelin ottavani seuraavan koiran vasta opiskelujen jälkeen. Eikä seuraava koira edes pitänyt olla enää sheltti. Sitten kuitenkin tutustuin Kovun äitiin Ritaan, joka hurmasi minut mahtavalla ja avoimella luonteellaan. Tälläisen sheltin minäkin haluaisin. Vanhemmat oli kuitenkin vielä käännytettävä, mutta se onnistuikin suhteellisen helposti. Kivasti sujuneen agilityreissun kotimatkalla puhuin äidille, että olihan minun saatava jatkaa tätä harrastusta, ja siihen tarvitsisin ennen pitkää toisen koiran... Niin päätös pennun ottamisesta tuli melko nopeasti, mutta sitten alkoikin se reilu vuoden odotus.
Kovu Koikkaloikka saapui vihdoin luoksemme jouluna 2005. Kaikkien aikojen paras joululahja! Kovu on pienestä pitäen ollut sellainen koira, jota monesti toivoin Simban olevan. Avoin, ihmisiä rakastava rämäpää, jonka saa innostumaan pienimmästäkin asiasta eikä tunnu pelkäävän mitään tai ketään. Ja tämä mies luottaa minuun täysillä, vaikkei sitä aina meidän menosta uskoisikaan... Luultavasti olisin tämän koiran kuitenkin pilannut täysin, mikäli se olisi ollut ensimmäiseni ;)
Kovu on haasteellinen koira. Siitä riittäisi potkua vaikka mihin. Tällä hetkellä tuon kaiken energian kanavoiminen oikeisiin tilanteisiin on vielä vähän hakusessa. Kotona Kovu osaa rauhoittua, mutta ulos päästessään kaikkea pitäisi päästä katsomaan nyt ja heti. Murrosiän mukanaan tuomaa mahtailua on vielä hiukan pinnalla, joka asettaa omat koulutustaitoni joskus koetukselle. Loppujen lopuksi Kovu on kuitenkin mamman oma kulta, joka pitää pussailusta, ja joka aina tilaisuuden tullen käpertyy syliin tai viereen niin lähelle kuin mahdollista.
Brettin kuva Kitta Haapsaari ja Ritan kuva Annina Storskrubb. Kuvien kopiointi ehdottomasti kielletty! |
|||||||||||||||||||