Huh, vastahan mie palasin joululomalta Suomesta? Viikot on taas kerran kuluneet ihan hurjaa vauhtia, mutta on tässä kaikenmoista ehtinyt tapahtuakin. Mistähän sitä aloittaisi.. No, ehkäpä se kaikista tärkein. Mie sain töitä! Joulukuun alussa ehdin vihdoin varsinaisesti aloittaa työnhaun, ja huomenna on jo eka päivä toimistolla, jaiks! Suuri kiitos kuuluu kyllä eräälle uudelle Twitter-tuttavuudelle, joka suositteli minua tähän työpaikkaan. Uskomatonta tuuria on tämä elämä joskus! Aloitan siis suunnittelijana (interaction / screen designer, en oikein tiedä titteliä vielä tarkalleen) suurehkossa webkehitysfirmassa. Taitavien ‘nörttien’ ympäröimänä siis jälleen ;D Samaan aikaan on sadellut myös vinopino uusia projekteja oman firman piikkiin.. Huh, miksi tämä kaikki pitää tapahtua samaan aikaan?! :o

Juuri viimeksi kun pääsin sanomasta, että Kovulle pitäisi löytää koirakavereita, sattui toinen hauska yhteensattuma. Vanha tuttu suurleiriajoilta otti yhteyttä, kun oli tajunnut, että asumme molemmat Zürichissä ja vieläpä ihan lähekkäin! Nyt ollaankin ahkerasti käyty lenkkeilemässä (ja vähän muuallakin :D) Noran ja Bo-basenjin kanssa. Vaikka ei ollakaan uskallettu vielä päästää poikia tekemään lähempää tuttavuutta keskenään, niin piiiiitkät remmilenkkeilyt yhdessä koirakaverin kanssa ovat tehneet Kovulle todella hyvää! Niin ja omistajakin on jälleen löytänyt kaltaistaan juttuseuraa lenkkejä piristämään :) Paljon on tullut hengailtua myös kahden muun tytön kanssa, toinen myös suomalainen ja toinen kanadalainen. En vain jaksa lakata ällistelemästä, miten helppo täällä on ollut tutustua ihmisiin! En olisi ikinä uskonut, että minulla olisi tähän mennessä täällä jo kourallinen tuttuja ja jopa kolme ‘ikiomaa’ kaveria :) 

Kovu ja Bo lenkillä tänään. Yhteiskuva ei vielä oikein onnistunut, mutta josko vielä joskus :D
Kelikin oli ihan harmaa ja meikällä kameran asetukset ihan pyllylleen. Aukko 5.6, kun
olis voinu valita vaikka 2.8:n. Missä mun aivot oli?
 

Niitä muuten vaan tuttuja kasvoja on päässyt kertymään muun muassa uuden harrastuksen parista! Vuosien haaveilun jälkeen olen nimittäin taas löytänyt itseni laulamasta kuorossa :) Lukiossa lauloin koulun kuorossa, joka tietysti oli kovin kausittaista koulun juhlien mukaan eikä muutenkaan niin kovin vakavaa tai ammattimaista touhua. Helsingissä asuessa kävi monesti mielessä, että olisipa mukavaa löytää joku kuoroporukka, mutta en koskaan ryhtynyt ajatuksista tekoihin. Täällä tuntui kuitenkin helpolta lähteä mukaan Zürichin suomalaisen kuoron toimintaan. Vaikka sitäkin ajatusta kypsyttelin kyllä koko syksyn ajan.. Joulutorilla vihdoin rohkaisin mieleni ja menin tiedustelemaan kuoron ständiltä, josko olisi mahdollista liittyä mukaan. Nyt on takana jo neljät treenit ja touhuun alkaa jo päästä sisälle. Tosin kuoronjohtajan sveitsinsaksalaiset neuvot saattaa joskus mennä hieman ohi.. No mutta, just go with the flow!

Kuvaamisen saralla olen ollut ihan toivottoman laiska. Hienosti näyttää unohtuneen myös aiemmin syksyllä lanseeraamani viikon kuva -käytäntö, haha! Täällä olisi kyllä ollut aivan ihania kelejä valokuvaamista ajatellen. Tammikuun alkupuolella tuntui jo ihan keväältä, kun aurinko paistoi paistamistaan, lämpötila huiteli jossain plussan puolella eikä lumesta ollut tietoakaan. Nyt pääsi tämä ‘takatalvi’ kuitenkin yllättämään. Pakkastakin taitaa jo olla ja luntakin on sadellut. Tuolla metsän korkeuksissa ja illan myötä kaupungissakin sitä lunta on jäänyt jopa ihan maahan asti! Hrr, kylmät kelit tuntuu löytäneen tännekin..  

Aurinkoista talvipäivää!

Näin me täällä pohjolassa ulkoilemme ja pukeudumme. Pakkasta oli noin 11 – 12 astetta. Äiti ajatteli, että en muuten tarkene ulkoilla kuin toppavaatteeissa. No olihan ne kyllä hyvät. Tosin, kun portailta lähdin vauhdikkaasti autoa jahtaamaan (toim. huom. piha on aidattu), niin otin lipat portaiden edessä. En nääs muistanut, että on tossut jalassa. Ne saattavat olla joskus hieman liukkaat. Kyllähän se kulku ja juokseminen sitten pikkuhiljaa alkoi onnistumaan.

Teimme ulkona lumitöitä. Tai oikeastaan iskähän sen pihan kolasi. Äippä askarteli niitä havujuttujansa taas. Se karsi joulukuusesta oksia ja teki niistä uuden havumaton portaille. Minä taas en yhtään tykkää siitä havumatosta, kun ne havut pistelee tassujani. Äippä tosin sanoi, ettei nämä uudet havut pistele, koska se on pihtaa eikä tavallista metsäkuusta. Enpä tuota juttua oikein usko ja päätinkin kiertää kaukaa myös tämän uuden havumaton. Kävimme myös kävelylenkillä pihahommien jälkeen. Nyt me vaan köllöttelemme täällä sisällä lämpöisessä.

T. Simba Kausalasta

Oli oikea talvi..

Vuosi aloitettiin koiramaisesti aktiivisssa merkeissä. Intoa treenaamiseen oli ihan hillittömästi ja kisoissakin meno maistui kovin kivalta. Treenattiin kivassa porukassa ja Purinalla käytiin ahkerasti omatoimitreeneissä. Purinan käyttökielto (ja kovat pakkaset) katkaisi sitten kuitenkin kivan treenirupeaman. Päästiin kuitenkin silloin tällöin Sporttikselle treenailemaan, mikä oli kyllä tosi kivaa vaihtelua! :)

Noin muuten kevät-talvelta muistuu mieleen vain kauhea stressi.. Töitä, koulutöiden viimeistelyä, opparia ja ravaamista kahden kodin välillä. Huh, eipä siitä sen tarkemmin mitään muistakaan. Todellakin ajanjakso, jota en tule elämässä kaipaamaan. Tuon kaiken keskelle tuli sitten vielä huolenaiheeksi Kovun terveys. Maaliskuussa kisasimme tähän näköön viimeiset kisamme, ja viimeisimmät treenit taisimme kokeilla siinä joskus keväämmällä. Ensin tuli ongelmia oikean polven vanhan vamman kanssa, ja juuri kun olimme saaneet kuntoutuksen käyntiin, jäi Kovu pyöräilijän alle satuttaen vasemman takajalkansa (välijalan kohdalta). “Koko kevät” sitten ravattiin Aistissa milloin ortopedillä, milloin fyssarilla. Jumppailut ja kuntouinnit otettiin osaksi normiarkea.

Toukokuussa aloin palailla elävien kirjoihin koulutöiden ja opparikirjojen takaa. Minusta tuli kuin tulikin ihan oikea medianomi! Työ AD-assistenttina vaihtui kokopäiväiseksi ja saimme Kovun kanssa laumaan täydennystä, kun kepoehdokas muutti vihdoin oikeasti saman katon alle :) Odotin tuota ensimmäistä koulutonta kesää niiiin kovasti, mutta loppujen lopuksi en osannut siitä kuitenkaan kovin paljon nauttia. Töissä oli kovasti kiirettä ja yrittäjänkin hommia yritin jälleen koulutauon jälkeen elvytellä. Kavereita kyllä ehdittiin nähdä viikonloppuisin kovastikin. Kesän kohokohtia olivat ehdottomasti Stadi Games -viikonloppu, Tuorlan juhannus sekä vähemmän koiralliset reissut heinäkuussa; huvipuistohurvittelua Tampereella ja mahtava HaikulaRock Vuolenkoskella. Kokonaan ei siis tarvinnut agilityreissuistakaan luopua, vaikken kisakuntoista koiraa omistanutkaan :)

Kesä meni myös aikalailla tulevaan syksyyn valmistautuessa. Pessimisti ei pety, joten en turhan ajoissa uskaltanut Sveitsin suunnitelmistamme huudella. Heinäkuun puolivälissä asiat kuitenkin olivat sitä myöten selvät, että kämppä oli plakkarissa ja työpaikankin kanssa asiat selvitetty, että muutosta uskalsi hihkua ihan julkisesti! Viimeiset viikot Helsingissä muistan aivan ihanina. Kävin useampaankin otteeseen Suomenlinnassa “kulttuuririennoissa” ja yhdistetyt tuparitläksiäiset kruunasivat loppukesän. Syyskuun alussa oli sitten taas edessä muuttorumba ja jännittävä lentomatka kohti uusia kotiseutuja.

Syksyn aikana on tapahtunut paljon pientä, mutta ei kuitenkaan mitään kovin suurta ja mullistavaa. Zürich on alkanut tuntua kodilta, tuttavia ja kavereitakin on löytynyt sekä joulukuussa ehdin vihdoin aloittaa soluttautumisen paikallisten web-ammattilaisten pariin. Peukut pystyyn, että se tuottaa tulosta mahdollisimman pian!

Kovu taas on päässyt kotikoiraistumaan jopa vähän liikaa.. Mitään harrastusjuttuja en ole vielä “ehtinyt” ja viitsinyt kartoittaa. Syynä tietenkin epävarmuus tuosta jalan kunnosta, mutta myös Kovun huonohkot käytöstavat muiden koirien keskuudessa.. En millään kehtaisi lähteä treenikentälle tuon riehupetterin kanssa. Sopeutuminen paikalliseen koirakulttuuriin ei ole sujunut siis kovinkaan mallikkaasti. Sinne tänne sinkoilevien (tosin ihan kilttien) irtokoirien myötä Kovu on menettänyt vähäisenkin luottamuksensa muihin koiriin. Ja se näkyy. Voin vain kuvitella, kuinka ohikulkijat pyörittelevät silmiään, kun ohitamme Kovun kanssa muita (erittäin hyvin käyttäytyviä) koiria.. Nyt pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kyselemään pojalle leikkikavereita paikallisessa PP:ssä. Tai vaikka ilmoittautua jonnekin käytöskouluun. Jospa sitten jonakin päivänä vielä agilityäkin..

Joululoma Suomessa oli yhtä juoksemista paikasta toiseen. Vaikka tietysti oli aivan ihana nähdä taas kaikkia ihmisiä ja käydä Helsingissä ja Kouvolassa tuttuja kulmia katselemassa. Onnistun vain aina järjestämään itselleni yli-optimistisia aikatauluja.. Huomenna otetaankin sitten jo suunta takaisin kohti Zürichiä ja yritetään aloittaa uusi, toimeliaampi ja ryhdikkäämpi vuosi. En tykkää harrastaa uudenvuodenlupauksia, mutta voisin luvata ryhdistäytyä työnteossa, Kovun elämän järjestämisessä sekä ylipäänsä alkaa nauttia elämästä! :) Niin, ja lupaan kirjoittaa blogia ahkerammin ;)

Ai muutettiinko me vuoden aikana..?

O-ou, onpa näköjään vielä julkaisematta viime viikon kuva. Aijai. Olkoon se tämä ihanan upea luminen maisema ja innostunut turisti Engelbergissä viime lauantailta. Laittelen reissusta enemmän kuvia ja juttua hieman myöhemmin. Lunta on kyllä vihdoin nähty jopa Zürichissä! Jopa parina aamuna ollaan saatu herätä ihanaan jouluiseen lumisateeseen :) Kovukin niin innoissaan pääsi kunnon talvilenkille metsään. Ja mikä parasta – täällä ei hiihtoladut (ja hiihtäjät) pilaa tuota elämystä! Metsätiet on kävelijöiden käytössä talvisinkin, koska latuja ei näille korkeuksille ilmeisesti kannata edes tehdä. Lumi kun pysyy ehkä sen pari päivää. Nytkin sataa jo kaatamalla vettä.. No, eipähän ainakaan harmita lähteä tulvivaan Suomeen.

Mutta nyt on viimeisetkin askareet, shoppailut ja tapaamiset täällä hoidettu, ja reilun tunnin päästä suunnataan lentokentälle. Otto lähti Suomeen jo tiistaina, joten lähdetään Kovun kanssa reissaamaan ihan kahdestaan. Ja huomenna saakin sitten jo herätä Kausalasta. Jee! En ehkä koskaan ole odottanut joululomaa näin paljon :) Kovukin asettui jo valmiiksi odottamaan lähtöä, ettei vaan unohdu matkasta. Olisihan se juu aika ikävää unohtua tänne.

Jouluja kaikille! (Voitte kuvitella tän postauksen yhteyteen sellasen tosi kauniin joulukortin ;)

Ja minä tungin boxin täyteen vällyjä. Ai miten niin vainoharhainen, että koira joutuu
odottamaan lastausta jossain kylmässä hallissa.. No, näyttäis ainakin Kovulle kelpaavan :)

Mulla on ollut vähän tylsää, kun ulkona vaan sataa vettä. Yksin sain pihalla vaan seisoskella, kun äitikään ei ollut pihahommissa. Höh, mitä nyt pieni vesisade haittaa! Aina on hyvä sää tutkailla naapurustoa ja vahtia omaa pihaa (ainakin jos pääsee rappusille sateensuojaan)! Vaikka onhan se vähän tylsää ihan yksin..

Onneksi äiti kuitenkin löysi jostain kätköistä vanhoja vessapaperihylsyjä! Tiedättehän, kun ne on nykyään vaan sellaisia Flush-and-go, joista koirat voi tulla kipeäksi. Mutta niin, sain pitkästä aikaa nameilla täytetyn hylsyn revittäväksi! On se hyvä, että äiti keksii välillä tuollaista kivaa tekemistä. Ja sitten se välillä kyllä auttaakin, jos lelu (tai tänään se hylsy) menee karkuun huonoon paikkaan enkä uskalla itse sitä hakea.

Pitää varmaan pyytää Kovulta ja Nooralta joululahjaksi noita hylsyjä, jos niillä on vielä tavallisesta pahvista tehtyjä siellä Sveitsissä. Niin, JOULU! Hitsi vie, montakohan pakettia saan tänä vuonna. En malta oikein edes odottaa! 

T. Simba Kausalasta

Käytiin sunnuntai-iltana muistelemassa puistoagilityä Oerliker Parkissa. Ohuita puunrunkoja vieri vieressä – ihanteellinen paikka puidenkiertoon! Kovun pitäisi vaan vihdoin opetella leikkimään hiljaa. Puisto on nimittäin ympäröity asuinkerrostaloilla.. ja tietenkin kylteillä, jotka sanovat, että koirien tulee olla täällä hihnassa. Yeah, right! Löydettiin myös toinen kiva nurmialue, mutta sinnepä ei saa kylttien mukaan mennä edes hihnassa. An dieser Anlagen ist mitführen oder Hunde laufen lassen verboten. Kiva. No, tarkemmin katsottuna se näyttikin hyvin hoidetulta futiskentältä.

Joulukuun ensimmäinen 'viikon kuva' – kyllä on jouluista..

Käytiin tänään tutkailemassa maisemia Zürichin luoteispuolella Katzensee-järven ympärillä. Peltoa ja kävelyteitä silmän kantamattomiin! Toisia koiriakaan ei tullut vastaan ollenkaan, outoa.. Löydettiin Kovulle kiva uimapaikkakin ensi kesäksi. Onhan se hyvä olla ajoissa liikenteessä :D Ah, tuolla pitää alkaa lenkkeillä kyllä joka viikko! 

Lenkkeilymaastot ihan meidän kotikulmilla on vähän yksitoikkoiset. Aivan liian monesti tulee tallattua vain omakotitaloalueiden jalkakäytäviä tai sitten lähdetään “kaupunkikierrokselle” Oerlikonin pieneen keskustaan.. Etenkin jos lenkki venähtää pimeään iltaan asti, niin ettei metsäänkään enää viitsi lähteä. Eniten kaipaisin tänne ihan lähistölle avoimia nurmialueita, joilla voisi vähän käydä irroittelemassa. No onhan niitä, mutta joka ikisessä on koirakieltokyltti tai vähintään maininta, että koiran tulee olla hihnassa.. Vähän kun jaksaa kuitenkin nähdä vaivaa, niin pääsee mukavasti seikkailemaan Zürichbergin metsäteille, peltojen keskelle tuonne lounaaseen päin tai sitten muutamiin isompiin puistoihin. Vaikka “Koirat hihnaan” -kylteillä on nekin paikat kyllästetty.

Kaupungin puistot ovat kuitenkin aina täynnä muita koiria. Ilman hihnoja tietysti, kielloista huolimatta. Eivätkä täkäläiset tunnu ymmärtävän, että kaikki koirat eivät olekaan välttämättä moikkailijatyyppiä. Aika monesti olen saanut kärsiä ja hävetä, kun koirapoika nostaa metelin pystyyn lähelle tulevalle irtokoiralle. Huoh, ehkä me vielä joskus opitaan sveitsiläisiksi, ja toivottavasti Kovukin oppii ymmärtämään, että täällä ne useimmat koirat on kuitenkin ihan kilttejä. Tosin Kovua kyllä ymmärsin siinä tilanteessa, kun jalkakäytävällä meidän takaa, parinkymmenen metrin päästä juoksee vieras koira suoraan kiinni Kovun takapuoleen. Omistaja tuli vain perässä tyynesti pyöräillen ja yritti kutsua koiraa mukaansa edes pysähtymättä..

Viikkojen kuvia

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen. Tuntuu, että elämä täällä on mennyt eteenpäin isoin harppauksin sen jälkeen :) Tuolloin vasta ekaa kertaa tapasin Oton kavereita ja nyt ollaan hengattu poikien kanssa jo useamminkin ja olen myös löytänyt ihan uusia tuttavuuksia omin päin. Enpä olisi uskonut, että minä – aina niin ujo ja anti-sosiaalinen löydän kavereita muutamassa kuukaudessa :o Mutta jees, ihan hienoa! Viime perjantaina kutsuimme kavereita kylään “Suomi-bileiden” merkeissä. Karjalanpiirakat + munavoi oli hitti ja taisi se Fazerin sininenkin löytää oman paikkansa täällä suklaamaassa. Olipa kivaa :)

Päiviin on myös alkanut löytyä kivasti rytmiä töiden, tanssituntien ja salitreenien kanssa tasapainotellessa. Parin kuukauden taking-it-easy -jumittaminen on tainnut loppupeleissä tehdä ihan hyvää – kaikkien niiden aivan liian kiireisten ja stressin täyteisten vuosien jälkeen :) Onhan sitä kuitenkin töitäkin tehty, mutta hieman rennommin, vihdoin! Olen myös pari kertaa käynyt tuuraamassa eräässä koirahoitolassa, tai tarkemmin sanottuna koirien päiväkodissa, hihi! Eilen Kovukin pääsi mukaan muita koiria tapaamaan. Kerrankin taisi olla tarpeeksi ohjelmaa päivässä, kun koirapoika sai puolen päivän ajan seurailla muiden koirien puuhia ja päälle vielä lenkkeiltiin sinne ja takaisin. Tunnustan, Kovusta on tullut aikamoinen sohvachampiooni.. tai olohuone-edition, kuten Otto sanoo. Jotain puuhaa pitäisi kyllä keksiä!

Puolitoista viikkoa sitten mein porukat oli käymässä Zürichissä. Simba-pappa pääsi hoitoon Iidalle, tuhannet kiitokset! Kovasti äiti jännitti, että miten se heidän mussukka vieraassa paikassa pärjää. Olihan siellä sitten ollutkin pelottavia parkettilattioita, syöminenkin oli ilmeisesti vähän jännittänyt eikä unikaan ollut aivan maittanut, mutta lopulta oli kuulemma jo alkanut kotiutumaankin. Kyllä se vaan taitaa aikalailla äidin ja isin mammanpoika olla.. eikä niin kovin helppo koira enää (jos on koskaan ollutkaan). Vanha höpsö-pappa <3 Minulla on jo niin ikävä. Muutenkin on päässyt koti-ikävä jo vähän hiipimään mieliin.. Onneksi enää alle kuukausi joululomaan (joka kylläkin jää harmittavan lyhyeksi!).

Kovasti olen pyytänyt kuvia Simbasta, että saisi tännekin jotain juttuja papasta. Tässä nyt muutama… Ai jestas, kun on ikävä!

Pitäisi kyllä ihan aikuisen oikeesti kirjoitella useammin, näistä tulee aina ihan megapostauksia. Omat (hupi)jutut jää vaan aina muiden hommien jalkoihin. Koneella kun on aina jotain tärkeämpää ja kiireellisempää kuin blogi.. Ja sitten kun ne tärkeimmät saa tehtyä, niin on vaan kiva rentoutua muutoin kuin koneen edessä. Minua ei ole tehty bloggaajaksi.. 

PS. Viime viikot on kuluneet tämän parissa. VIHDOIN, se on julkaistu! Vaan ei valmis siltikään. Mutta työrintamalla eletään jännittäviä aikoja.. ! 

Oivoi, eipä ole ollut tämä blogin pitäminen niin aktiivista, kuin hienoissa visioissani ajattelin. Kummasti sitä osaa kehittää kiirettä, vaikka ihan oikeasti ei olekaan paljon mitään tekemistä. Tai ainakaan juttuja kodin ulkopuolella, joihin pitäisi revetä. Toisaalta todella vapauttavaa, mutta myös tylsää.. Kotona on kyllä riittänyt tekemistä oman yrityksen hommissa; yksi isompi webbiprojekti pitäisi viedä vielä loppuun ja vanhasta työpaikastani tarjosivat paria pienempää projektia freelancer-pohjalta. Jospa niiden lomassa saisi vihdoin kuntoon omankin portfolion ja cv:n, että voisin aloittaa sen oikean päivätyön hakemisen. Alkaa tosiaan tämä kotona kökkiminen jo vähän kyllästyttää..

Viime viikkoina olen tosin onneksi saanut kehitettyä muutakin puuhaa, kuin kotona istumista ja koiran lenkittämistä. Zürichin yliopistojen yhteydessä toimii ASVZ (Akademischer Sportverband Zürich), joka siis tarjoaa liikuntapalveluita opiskelijoille. Tarjonta on ihan mieletön ja tilat koulujen yhteydessä tosi kivoja ja viihtyisiä. Opiskelijan avopuolisona sain hankittua liikuntakortin, vaikka muutoin ASVZ ei olekaan avoin ulkopuolisille. Jotainhan siitä piti tietysti ulkopuolisena maksaa, mutta eipä 400 euroa/vuosi ole kovin paha, kun suht läheltä kotia löytyy kolme huippukuntosalia + ryhmäliikunnat; joogaa,  pilatesta, muutamia tanssitunteja, perus aerobicit, body pumpit, combatit sun muut. Tänään oli testauksessa ensimmäinen tunti joogaa. Mielenkiintoista sinänsä: ensimmäinen joogani ikinä koskaan ja vieläpä sveitsinsaksaksi, haha! Open ohjeet meni ehkä hiukan ohi, mutta kyllähän sitä jotain katsomallakin oppii.

Viikonloppuna tapasin myös ekaa kertaa Oton koulu-/futiskavereita. Jostain kumman syystä vasta nyt.. Taitaa tuo Ottokin olla aika kotihiiri, kun on nähnyt näitä kavereita enimmäkseen vain koululla ja futistreeneissä ;) Mutta oli ihan huippua päästä näkemään muita ihmisiä! Siis sellaisiakin, joiden kanssa on luontevaa (ja toivottavaakin) keskustella, toisin kuin satunnaisten ohikulkijoiden kanssa kadulla ;D Menossa mukana oli itävaltalaisia, saksalaisia sekä lähes kaikki skandinaavitkin edustettuna. Mie tosin taisin innostua höpöttelemään vähän liikaakin, kun niin muiden ihmisten seurasta innostuin :D Mutta kivoja tyyppejä olivat he!

Kuvat on läheiseltä Hönggerbergiltä, jossa käytiin sunnuntaina kävelemässä. Siellä on ETH:n sivuhaara, joka on aikalailla Helsingin Kumpulan kampuksen kaltainen. Tosin olisiko siellä myös jotain maatalouspuolen juttuja, kun lehmiäkin käyskentelee ihan koulun vieressä :) Anyways, tosi hienot maisemat siellä ainakin on, ja kivoja lenkkipolkuja peltojen ja lehmälaidunten (vai mitä ne on?) keskellä. Tämä oli myös ensimmäinen paikka, jossa kylteissä EI lukenut, että koirat pitää olla hihnassa (vain että kakat pitäisi kerätä). Tämä siis oli ilmeisesti ensimmäinen meitä vastaan tullut sallittu vapaanapitopaikka(?). Tosin kylttien ja ihmisten toiminnan välillä on nähtävissä pientä ristiriitaa. Koirien irtipidon kieltävän kyltin vieressä kun saattaa olla käynnissä naapuruston koirien yleinen leikkihetki, ilman hihnoja tietenkin.. No, mutta tästä ihanasta (tai “ihanasta”) keski-eurooppalaisesta koirakulttuurista riittäisi mulla asiaa ihan toisen postauksen verran ;)

Jepajee, tänäänpä oli kyllä kiva päivä! Aamulla joogaa, sitten Oton seurassa ETH:n kirjastolle töitä tekemään, josta jatkoin koneeni kanssa alas keskustaan kahvilaan. On se kiva tehdä töitä välillä muuallakin kuin kotona yöpaidassa ;D Mutta nyt Kovun kanssa ulkoilemaan kirpeään ja aurinkoiseen syysilmaan! :) (Edit: Jahas, nyt se aurinko laskikin jo.. Miten niin kuvien postaamiseen menee ikuisuus..)

Üetliberg kaukana taustalla

Kyllä mie tuon parvekkeen huolisin!

Perjantaina puolilta päivin treffattiin Ainon ja Iidan kanssa (käsittämättömän suurella) Charles de Gaullen lentokentällä Pariisissa. Raukat olivat joutuneet odottamaan mua ties kuinka pitkään, kun Zürichin lentokin sattui olemaan sopivasti myöhässä. Suunta keskustaan Gare du Nordille, josta erinäisten vuokra-autoneuvotteluiden jälkeen pyörimään Pariisin vilinään. Koko aamun olimme ihailleet ulkona näkyvää auringonpaistetta, mutta kun vihdoin löysimme maanpinnalle metrotunneleiden syövereistä, tuli vettä taivaan täydeltä! Onneksi tyylikkäät PARIS-sateenvarjot pelastivat! <3

Pariisissa ehdittiin käydä syömässä ja ihmettelemässä must-see-turistinähtävyyksiä (Notre Dame ja Eiffel). Keli ei tosiaan ollut mitä mainioin, joten suht pian suuntasimmekin sitten takaisin asemalle autoa hakemaan. Onneksi lähdettiinkin ajoissa, nimittäin pariisilaisten käsitys sujuvasta liikenteestä ei ollut täysin sama kuin meidän. Vaikka onhan se toki ihan ok, että kaikki tunkevat motarin liittymään miten sattuu ilman käsitystä kaistoista, tai että taksikuski pitää lounastaukoa liikennevaloissa. No, selvittiin kuitenkin keskustasta ehjin nahoin kohti Béthunea! Meikä ajelikin sitten koko reissun, kun kolme NUORTA kuskia olisi ollutkin kovin kallis paketti. Mutta olipa ihanaa ajella pitkästä aikaa, ja hyvällä autolla! Autokuume kasvaa taas..

Twingo vai Astra? Alkuperäisessä sopimuksessa luki Twingo, mutta sattumalta löysimmekin itsemme Astran kyydistä. Luojan kiitos!

Hotellimme sijaitsi Béthunessa, noin 15 km kisakaupunki Liévinistä. Jos pääsimmekin hienosti pois Pariisista, niin hotellin ja kisapaikan välillä ehdittiinkin etsiä oikeaa reittiä muutamia kertoja. Minä olin ainoana tainnnut katsoa reittejä ja karttoja etukäteen, mutta eihän sekään sitten mennyt ihan nappiin, kun kisapaikan osoitteen sijasta muistissa oli paikallinen taksitolppa tai jotain muuta fiksua.. No, nyt ainakin osattaisiin suunnistaa vaikka miten niissä Liévin-Béthune-Lens moottoritien liittymissä!

MM-kisat olikin sitten tietysti taas aivan huikea tapahtuma! Kyllä ne ranskalaiset ainakin juhlia osaa! Väliajoilla tanssilattia täyttyi heiluvista ihmisistä, suosionosoitukset olivat ihan mielettömiä (tietysti etenkin ranskalaisten kohdalla), mutta suoritusten aikana se hiljaisuus oli jotain käsittämätöntä.. shh-SHH!! Oli myös kiva huomata, että monet maat olivat kehittyneet ihan hurjasti viime vuosina, hyvä Japani! Suurta jännitystä tarjosi tietysti maxien finaali sunnuntai-iltana, jossa Suomen Tuulia ja Punssi nousivat upeasti hopealle. Kyllä meinaan jännitti!! Kameran jätin tietysti sunnuntaina hotellille, niin ei ole edes kuvia Suomen juhlinnasta. Muutenkaan ei oikein meinannut napata kauheasti tuo kuvaaminen, vaikka kyllähän näitä räpsyjä näköjään pääsi taas kertymään. Kunnon kuvapostaus :P

Kumma kyllä, mulle ei tullut kisoja seuratessa kovinkaan suurta kisaintoa, vaikka yleensä isoista kisoista viimeistään tulee itselle sellainen potku persauksille, että perhana! Olen kai hyväksynyt, että Kovun terveystilanne on mitä on… Lisäksi kun katsoi matolla liukastelevia koiria, niin välillä oikein pahaa teki, kun tajusi, että kuinka rankka laji agility nykyään onkaan. Mutta hatunnosto kaikille, jotka jaksavat tehdä hienoa työtä koirien kanssa päästääkseen tuolle tasolle! Ei voi kuin ihailla :)

Ranskalaisten juhlaa

Nippon!

Suisse!

Maanantaina käytiin vielä pikaisesti hotellin naapurissa aivan ihanassa urheilukaupassa, josta kannoin kasan (halpoja!) vermeitä mukanani. Kyllä nyt taas juoksu kulkee ja saliharjoittelu sujuu ;D Sitten auton nokka kohti Pariisia ja jänskäilyt siitä, miten ne suhtautuisivat kolhittuun autoon. Juu, kisapaikallahan nimittäin Astra sai pienen kolhun peräänsä, kun joku ranskalainen ei ollut osannut parkkeerata, perskules! No, pikku kolhut tuskin on Ranskassa kovin harvinaisia ja selvittiinkin tuosta pienellä omavastuulla (onneksi oli vakuutus!). Aikataulu meni hieman tiukille (hyvä mie!) ja välittömästi auton palautuksen jälkeen jouduin juoksemaan lentokentälle lähtevään junaan. Aino ja Iida jäivät vielä tsekkailemaan Pariisia. En tiedä mitä olin oikein kuvitellut, kun ajattelin, että minäkin ehtisin viettää vielä päivän Pariisissa, vaikka lento lähtikin jo klo 14.50. Ei aina voi käydä täysillä :D

Vikana iltana ravintolassa Lensissä.

Mutta jestas, että oli huikea reissu! Vaikka pari päivää tuntuikin menevän pelkkään toipumiseen, niin oli se sen arvoista :)) Josko ensi vuonna Liberec?