Googleen tierschutz zurich ja hetihän sieltä löytyi oikea paikka! Ihmettelen vain, miten olin onnistunut ohittamaan tämän ekalla tutkimuskierroksella. Reilu neljä kilometriä meiltä, tuttujen lenkkimetsien äärellä! Niin ja aivan eläintarhan naapurissa. Toissa iltana kävimme Kovun kanssa kurkkimassa hoitolarakennuksella ja kuuntelemassa eläintarhan asukkaiden iltamölinöitä (oli muuten hauskan kuuuloista!). Eilen kieppasin Zoon kautta työmatkalla (btw. erittäin huono idea kivuta vuoren päälle pyörällä hiekkateitä pitkin..) ja varasin Kovulle residenssin kesäkuun ekaksi viikonlopuksi. Pääsen näin siis sittenkin lähtemään Wieniin Oton ja opiskelukavereidensa kanssa :)

Muita kesälomasuunnitelmiakin ollaan jo vähän tehty. Vanhempani tulevat tänne juhannukseksi ja Kovu lähtee sitten heidän mukanaan Suomeen. Kovu saa oikein kunnolla rentoutua ‘maaseudun’ rauhassa, kaukana kaupungin hälinästä. Ja minä saan muutaman viikon koiratonta aikaa, jolloin voimme reissata vaikka minne ja työpäivän jälkeen voi tehdä vaikka mitä! Kieltämättä tuntuu makealta, että pääsee hetkeksi kokeilemaan sellaista koirattoman ihmisen huolentonta arkea. Sitten osaa ehkä taas arvotaa tätä omanlaista elämää taas ihan uudella lailla :) Oman kesälomani ajankohta ei ole vielä ihan selvillä, mutta ainakin heinäkuun viimeiseksi viikonlopuksi on päästävä Suomeen, serkun häihin! Tarkoituksena olisi lomailla Suomessa sitten sen pari viikkoa, mutta saa nähdä miten työt antaa periksi.

Nyt vielä muutama työhomma purkkiin ja parit valokuvat ojennukseen ja sitten keskustaan baariin kannustamaan Suomi voittoon! Piiitkä viikonloppu edessä, jeih! 

Työmatkani kuvin! Sain tämän loistoidean tuijoteltuani pari viikkoa samoja maisemia tutuksi käyneen työmatkapyöräilyn lomassa. Pyörän sain tosiaan hommattua maaliskuun lopussa ja siitä lähtien olen aika ahkerasti veivannut töihin :) Nämä kuvat ovat iltapäivältä töistä kotiin, sillä aamulla viiletän alamäkiä autojen seassa niin kovaa, että kamera pysyy visusti laukussa! Iltapäivällä sen sijaan on aikaa katsella maisemia ylämäkiä puuskuttaessa. 

Mutta viime lauantaina tehtiin kiva piristävä päiväreissu Berniin! Mä olen matkustanut niiiin vähän täällä ollessa, että nyt alkaa olla jo aikakin tutustua seutuihin Zürichin ulkopuolella. Otto on käynyt koulun reissuilla ja kavereiden kanssa ympäri Sveitsiä laskemassa ja turisteilemassa (ja välillä futiksen perässä ties missä päin Eurooppaa). Mun ainoat kokemukset on olleet yksi reissu Lucerniin/Engelbergiin ja laskureissu Laaxiin :D No joo, kyllähän minä tiesin, että koira rajoittaa (Kovulle kun ei hoitopaikkaakaan niin helposti löydy), mutta olisihan noita päiväreissuja pitänyt herranjestas enemmän tehdä! Mutta josko kesäämmällä sitten mukavia vaellusreissuja koirankin kanssa :)

Mutta niin, tarkoituksena oli iskeä tähän kunnon kuvapläjäys Bernistä. Näin pikavilkaisulla tosi mukava kaupunki, viehättävän erilainen Zürichiin verrattuna. Tavoitteena oli päästä tuhlaamaan töistä saamani lahjakortti tiettyyn liikkeeseen ja muuten sitten vain hortoilla päämäärättömästi keskustan alueella. Toimiva resepti! Tosin parikin tuttua kysyi jälkeenpäin, että kävimmekö katsomassa katsomassa karhuja. Ilmeisesti visiittiin olisi siis pitänyt sisällyttää käynti Karhupuistossa. Ensi kerralla sitten!

Niin puhuinko muuten jotain siitä vallinneesta huonosta säästä? Minähän lähden siis torstaina Suomeen, kun tänne ennustetaan seuraavaa:

No mutta, oikeesti on ihan tosi kiva päästä kotikotiin käymään! Simbaa (ja tietysti kaikkia muitakin ;) on jo ihan hirveä ikävä! Kovu jää tällä reissulla Oton kanssa kotiin. Mutta kesällä päästään sitten kaikki samaan aikaan Suomi-lomalle (toivottavasti). 

Niin, harrastusuramme oli loppujen lopuksi aika floppi. Agin kakkosluokkaan jämähtänyt ja tokokokeessa kerran 88 pistettä tahkonnut koirakko. Vaikeaa on ollut hyväksyä se, että emme enää agilityä harrasta tai kisakentillä juokse. Vielä vaikeampaa on ollut tajuta ja hyväksyä se, että on alusta alkaen kasvattanut ja opettanut koiraa aivan liikaa vain agilityä silmällä pitäen. On haluttu kaivaa esiin se vietti, riehakkuus ja hulluus, joka tekisi koirasta aivan mahtavan agilitykoiran. On ollut mielettömän vaikeaa tunnustaa se, että tuo kaikki ei tuonutkaan meille sitä agilitymenestystä vaan ongelmia arkeen, kun ulos mennessä koira käy jatkuvasti liian kierroksilla ja stressaantuu ympäristön ärsykkeistä. Kaiken sen muun tekemisen ohessa olin unohtanut opettaa koirani rauhoittumaan sekä tekemään töitä myös rauhallisella moodilla.

Maaliskuun aikana olemme käyneet täällä muutamissa koulutuksissa ja perus ‘koirakoulussa’, teemana rauhoittuminen ja muiden koirien kohtaaminen. Ensimmäisellä kerralla kouluttaja kysyi meidän taustoista ja pyysi tarkennusta agin treenimääristä. Ylpeänä vastasin, että parhaimpina aikoina pari kertaa viikossa + mahdolliset kisat. Hänen ilmeestään näin, että se ei ehkä ollutkaan ylpeilyn aihe, ainakaan tässä tilanteessa, näin stressaantuneen koiran kanssa. No, mielipiteitä ja kouluttajia on monia, ja aluksi minäkin ajattelin, että kohtaakohan meidän ajatusmaailmat ollenkaan. Välillä kun olen saanut mielestäni hieman jyrkkiäkin ja mustavalkoisia neuvoja, mm. koiran leikittämisestä.

Vaikken kaikkia kouluttajan ohjeita olekaan purematta niellyt, olen kuitenkin alkanut omaksua hieman erilaista ajatusmaailmaa. Täällä olen nähnyt niin paljon koiria, jotka tuntuvat olevan täysin tasapainossa olemisensa kanssa, eivät sekoa toisten koirien lähentelyistä, osaavat kommunikoida ja relata. Ne ovat ensisijaisesti vain koiria, eivät harrastuskavereita tai etenkään -välineitä. Minäkin haluaisin sellaisen koiran :)

Kovu kuitenkin tykkää kaikesta puuhaamisesta ja minä en vain osaa jättää taakse 12 vuoden kokemuksia treeni- ja kilpakentillä. Agilityä emme kuitenkaan enää tule tekemään sen stressaavuuden ja Kovun terveyden vuoksi. Sen tähden olenkin kehitellyt mielessäni vielä haavetta Kovun TOKOurasta. Täällä olisi lähellä kivan oloinen yhdistyskin, mutten vielä ole saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä. Myös aiemmin mainitussa koirakoulussa olisi tarjolla mielenkiintoinen kurssi Dummy Trainingia, siis jotain noutajajutuista jalostettua puuhastelua. En vain ole vielä ihan varma, että olenko valmis maksamaan ‘tavoitteettomasta’ puuhastelusta suurempia summia kuin yhdestäkään agilitykoulutuksesta ikinä ennen. Se asenne, huoh..

Mutta piru minut periköön, jos alan yhtään mitään yllämainituista tehdä liian ryppyotsaisesti tai hauskuuden unohtaen! Se on asennemuutos nyt! Kouluttajamme on pariin kertaan nauraen todennut Kovun olevan ‘special dog’. Tiedä sitten, sanoiko hyvällä vai pahalla vai jotain siltä väliltä :D Minulle tuo pieni poika on kuitenkin todella erityinen, ainoa ja oikea ♥

PS. Tällä vuodatuksella en todellakaan tarkoita sitä, että tavoitteellisessa kilpa-agilityssä olisi jotain väärää tai etten arvostaisi ihmisiä, jotka sitä tekevät. Minä en vain osannut hoitaa sitä oikein tämän koiran kanssa. Voitte olla varmoja, että seuraava koirani tulee myös oppimaan ohjauskuviot ja esteet, mikäli sillä intoa on. Sydämeni pohjasta vain toivon, että osaan ottaa asian rennosti ja vähemmän vakavasti. Ainakaan rotu ei aiheuta turhia paineita menestymisestä ;)

Perjantaina käytiin Noran ja Bobon kanssa pitkällä pelto-/metsälenkillä. Huomattiin, että poitsut alkavat olla jo ihan kavereita! Ei tietoakaan rähinöistä tai vakavista murinoista, vaikka lähikontaktia sattuikin paimenen viilettäessä vapaana ja pystykorvan juoksennellessa flexissä. Ehkäpä uskalletaan päästää pojat ihan leikkisille, kunhan löydetään basenjiturvallinen irtipitopaikka ja -aika :) Lenkin jälkeen meillä oli vielä pienimuotoiset lettukestit! :D Lenkillä tuli puhetta letuista, niin meikälle tuli ihan kauhea ohukaisnälkä, nam!

Kovu ei tällä(kään) kertaa ollut yhteistyökykyinen valokuvamalli…

Lauantaina oli suunnitelmissa tosiaan suunnata pyöräkirppikselle sekä suomalaiselle kevättorille. Mulle ja Marjolle ei kylläkään pyöriä tällä kertaa löytynyt. Tämä kirppis kun näytti olevan enemmän lasten pyöriä täynnä. Yhtä kilpapyörätyyppistä kaunokaista pääsimme kyllä kokeilemaan, mutta ajoyritys päättyi melkein ennen kuin alkoikaan. Käsijarrujen sijainti oli jotakuinkin vaarallisen väärässä paikassa meille.. No, ensi lauantaina uusi ostoyritys toisella kirpparilla!

Sitten suunnistettiin kevättorille suomiherkkujen pariin! Lohikeitot ja näkkärit lounaaksi ja parit herkut jälkkäriksi. Miten voikaan jopa näkkäri maistua niin hyvältä pitkästä aikaa? :D Lakua olen himoinnut jo pitemmän aikaa, ja löytyihän niitäkin, vieläpä jopa täysin oikeaa merkkiä. Pari kirjaakin tarttui mukaan, jejee! Kevättorin jälkeen suunnattiin vielä piknikille puistoon järven rannalle hieman isommalla porukalla. Meidän seurueen lisäksi sinne oli löytänyt tiensä ”muutama” muukin auringosta nauttija. Olipa mukavaa vaan ottaa rennosti ja nautiskella pientä evästä. Mutta, niinhän siinä tietysti kävi, että jouduin heti auringon uhriksi ja loppuillan sain nauttia ensimmäisestä auringonpistoksesta tälle vuodelle.. 

Sunnuntaina pidettiin Kovun kanssa puunauspäivä ja käytiin pitkällä lenkillä tutkailemassa paikallisen koiraseuran hoodeja. Kovu pääsi ihan kokopesulle ja sen jälkeen aloitettiin tämän kevään karvanohennusoperaatio. Coat kingillä saatiin jo melkoisen paljon pohjavillaa pois. Joku kaunis päivä otan vielä sakset käteen ja leikkelen loputkin pois. Ilmat on jo ihan passelit Kesäturkille!

ps. Anteeksi hehkutus näistä ilmoista, mutta kevät täällä on ollut juuri sellainen kuin haaveilinkin! Kesä tulee todella nopeaan :) Vaikka toisaalta, kevät ei tunnu yhtään niin voimakkaalta, kun sitä ei ole joutunut niin kauan odottamaan kuin yleensä. On siinä Suomen kevääässä kuitenkin ihan erilaista hohtoa :)

Jahas niin, mulla taisi olla täällä tällainen blogikin. Pitäisiköhän sitä joskus ihan kirjoittaa? Jospa vaikka aloittaisin tästä haasteesta, jonka sain Sariannelta lokakuussa, ou nou.

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Kiitos Sarianne! Minä taidan haastaa laiskana vain Iidan, Ainon ja Maijun. Näissä blogeissa en muistaakseni haastetta silloin aikanaan nähnyt :)

1 Osaan suunnitella ja haaveilla varmaan paremmin kuin kukaan. Blogin postausideoitakin on välillä muhimassa mielessä jopa monta kerrallaan, ja jopa luonnoksina asti tuolla ylläpitopuolella. Täällä niitä ei kuitenkaan näy turhan paljoa, kuten olette ehkä huomanneet. Ajan puutteessa (tai sama lainausmerkeissä) ne hyvät ideat jäävät aina kirjoittamatta, ja pian ne eivät sitten enää olekaan ajankohtaisia tai muuten relevantteja. Huoh.

2 Olen viihtynyt Zürichissä todella hyvin. Voisi melkein sanoa, että kaupunki tuntuu jo ihan kodilta. Voisin kuvitella asuvani täällä pidempäänkin (vuosia), mutta Suomeen takaisin houkuttelevat ystävät, perhe ja koiraharrastus. Näillä näkymin paluu on edessä ensi vuoden alkupuolella.  

3 Innostun helposti erilaisista asioista, ja ajoittain poden hyvinkin erilaisia “kuumeita”. Pysyvimpiä ovat kuitenkin se klassinen pentukuume sekä pelottavan kalliilta kuulostava autokuume. Uusimpana myös polkupyöräkuume. Työmatka olisi ehkä kolme kertaa nopeampi polkien, kuin ratikalla ja bussilla säätäen. Ainakin aamulla alamäkiä lasketellen.. Kahteen ensimmäiseen toivon saavani helpotusta Suomeen palattua, mutta polkupyöräkuume helpottaa toivottavasti jo tulevana lauantaina, kun lähdemme kaverin kanssa tsekkaamaan paikallisen Velobörsen.

4 Toista (tai kolmatta, riippuu miten lasketaan) koiraa olen suunnitellut jo vuosia. Suunnitelmien tielle on vain tullut muutamia pienempiä ja suurempia muuttujia. Kovun tullessa Simba oli jo reilu 6-vuotias ja silloin totesin itselleni, etten kyllä näin pitkää väliä jätä seuraavan pennun tuloon. Vaan niin on taas vuodet vierineet, sitä omaa whipettiä odotellessa. Jaksaa, jaksaa vielä.. 

5 Twitterin profiilissani lukee “Passionate about photographing”. Tällä hetkellä ei vaan tunnu pätkääkään siltä. Tuntuu, että olen kadottanut kaiken innostuksen mielenkiintoisten kuvakulmien etsimiseen ja osaan ottaa vain tylsiä turistiräpsyjä tai posetuskuvia koirasta. Eikä nekään sitten aina onnistu, kun kamera tarkentaa väärin tai joku muu tekninen juttu pilaa kuvan. Olen jopa alkanut mielessäni puntaroida, että ostaako uusi järkkärirunko (60D ♥) vai iPhone, jonka näppärällä ja huikean hyvällä kameralla saisi napattua helpommin talteen niitä arkipäivän pikkutilanteita. Siis minä, joka on aiemmin ollut sitä mieltä, että kamerapuhelin on täysi turhake. En tosin varmaan ole ainoa, jonka mieli alkaa muuttua, kun uutta laadukasta vermettä pukkaa markkinoille.. Ehkä saan joskus molemmat, vaikkapa käytettynä.

6 Kovun intohimo kaikkien perusintohimojen lisäksi on huulirasva. Huulirasva tietyntyyppisessä putkilossa. Merkillä ei väliä, mutta tietty putkilo on se juttu, ilmeisesti. Tammi-helmikuun saldo 3kpl.
Pitäisi kai siirtyä takaisin metallipurkissa olevaan vaseliiniin.

7 Olen vihdoin, liian monien vuosien jälkeen, oppinut olemaan stressaamatta. Osaan rentoutua työpäivän jälkeen :) Osaan nauttia viikonlopuista :) Osaan antaa itselleni luvan mennä nukkumaan
ajoissa, vaikka tänään olisikin ollut tehtävänä vielä se yksi juttu. 

8 Olen vähän suunnitellut tekeväni Kovusta vielä tokokoiran. Sittenkin. Agilityn pariin tuskin enää sen kanssa palaan, joten jotain korvaavaa olisi kiva saada tilalle. 

Oi että sitä ilmettä pienen sheltin naamalla, kun se pääsee piiitkästä aikaa kiertämään paria puuta ja roskapönttöä. Ainakin melkein agilityä! Käytiin tänään leikkimässä pienesti meidän “agilitypuistossa“. Tuo on matkassa mitattuna ihan lähellä, mutta sinne on vaan niin tylsää kävellä läpi vilkkaiden autoteiden ja Oerlikonin keskustan, että tulee aika harvoin käytyä siellä kääntymässä. Omistaja-ohjaaja oli myös vähän tylsä, eikä antanut shelttipojan edes ynistä, saati sitten haukkua Tärkeää Tehtävää suorittaessa. Sijainti on tosiaan siitäkin vähän tylsä, että puisto on ympäröity asuinkerrostaloilla.. Toinen agilityleikkipaikkamme on tässä ihan vieressä. Meidän kadun varrella on tuollaisia betonisia elementtejä, joiden päällä Kovu aina “kiipee” ja “koskee“.

Mutta jos totta puhutaan, niin on tässä jo jotain vähän enemmänkin kaivattu. Kovun käytös toisia koiria kohtaan on alkanut nousta sille tasolle, että päätin ottaa yhteyttää erääseen koirakouluun. Tuumasin, että olisi korkea aika päästä palauttamaan Kovun luottamus toisiin koiriin, jotta toisten koirien kohtaaminen olisi vielä joskus jotain muutakin kuin haukkumista ja ärjymistä. Tosin basenjikaveri Bobon kohtaaminen on jo vähän enemmän innostunutta vinkumista ja ulisemista :) Ihan jees, mutta mulle kelpaisi kyllä sellainen hillitty ja rauhallinen kohtaaminen paremmin. Saas vaan nähdä, mitä tuon koirakoulun kanssa käy. Meille ehdotetulle kurssille osallistuminen tarkoittaisi sitä, että mun pitäisi ottaa Kovu joka torstai töihin mukaan. Kurssi kun järjestetään aamulla klo 8.30…

Täällä kaikkien uusien koiranomistajien tulee osallistua teoriakurssille ja uuden pennun kanssa sitten ilmeisesti useammallekin pentu- ja junnukurssille. Sitten on vielä jatkona tuollainen pakollinen Erziehungskurs (kasvatus, opetus) vanhemmillekin koirille. Ei meiltä kukaan ole tuota kurssin suoritusta tullut tähän mennessä kysymään, mutta ajattelin, että se voisi olla meille ihan hyvä perehdytys sveitsiläiseen koiramaailmaan. Aiai, kyllä sitä jo ihan sormet syyhyää päästä touhuilemaan tuon koiran kanssa muutakin kuin lenkkeilyä ja keskenämme leikkimistä :)

Täälläkin on ihan oikea talvi! Käytiin toteamassa se viime lauantaina Üetlibergillä. Oli kyllä niiiin kaunista! Pakkastakin on ollut ihan riittämiin siellä -15 asteen paikkeilla. Nyt taitaa kyllä jo vähän helpottaa, onneksi. Kaupungissa ei lunta pahemmin ole, kun nää tykkää hävittää kaduilta kaiken lumen agressiivisella suolaamisella. Ja koiran tassut kiittää..

Mie olen elänyt nyt viikon ajan sellaista ihan oikeaa elämää. Juu nou, käydään töissä, mennään lenkille, yritetään tehdä vähän lisää töitä ja käydään nukkumaan ;D No, olen mie siinä välissä ehtinyt käydä vähän lapsiakin hoitamassa, tavannut kavereita ja lauleskellut kuorossa. Kuntosalin kun ehtisi vielä tunkea johonkin väliin, niin olisin melko iloinen. Tiukkaan rytmiin on ollut aika tottuminen ja kahvin voimalla on menty pitkälti eteenpäin.. eiköhän se tästä vielä :) Työpaikalla olen viihtynyt alusta asti tosi hyvin. Työkaverit on ottaneet mukavasti vastaan ja mielenkiintoista työtäkin on riittänyt heti ensi päivistä alkaen. Zürichin toimistolla on reilut 30 työntekijää, joten uusia kasvoja on saanut tavata ihan kiitettävästi. Nimiä opetellessa saattaa tosin kulua vielä hetki.. 

Sellaista pientä päivitystä tähän viikkoon. Nyt pitäisi kai painua jo nukkumaan, että jaksaa taas herätä iloisena uuteen aamuun. Palaamisiin!

 

Huh, vastahan mie palasin joululomalta Suomesta? Viikot on taas kerran kuluneet ihan hurjaa vauhtia, mutta on tässä kaikenmoista ehtinyt tapahtuakin. Mistähän sitä aloittaisi.. No, ehkäpä se kaikista tärkein. Mie sain töitä! Joulukuun alussa ehdin vihdoin varsinaisesti aloittaa työnhaun, ja huomenna on jo eka päivä toimistolla, jaiks! Suuri kiitos kuuluu kyllä eräälle uudelle Twitter-tuttavuudelle, joka suositteli minua tähän työpaikkaan. Uskomatonta tuuria on tämä elämä joskus! Aloitan siis suunnittelijana (interaction / screen designer, en oikein tiedä titteliä vielä tarkalleen) suurehkossa webkehitysfirmassa. Taitavien ‘nörttien’ ympäröimänä siis jälleen ;D Samaan aikaan on sadellut myös vinopino uusia projekteja oman firman piikkiin.. Huh, miksi tämä kaikki pitää tapahtua samaan aikaan?! :o

Juuri viimeksi kun pääsin sanomasta, että Kovulle pitäisi löytää koirakavereita, sattui toinen hauska yhteensattuma. Vanha tuttu suurleiriajoilta otti yhteyttä, kun oli tajunnut, että asumme molemmat Zürichissä ja vieläpä ihan lähekkäin! Nyt ollaankin ahkerasti käyty lenkkeilemässä (ja vähän muuallakin :D) Noran ja Bo-basenjin kanssa. Vaikka ei ollakaan uskallettu vielä päästää poikia tekemään lähempää tuttavuutta keskenään, niin piiiiitkät remmilenkkeilyt yhdessä koirakaverin kanssa ovat tehneet Kovulle todella hyvää! Niin ja omistajakin on jälleen löytänyt kaltaistaan juttuseuraa lenkkejä piristämään :) Paljon on tullut hengailtua myös kahden muun tytön kanssa, toinen myös suomalainen ja toinen kanadalainen. En vain jaksa lakata ällistelemästä, miten helppo täällä on ollut tutustua ihmisiin! En olisi ikinä uskonut, että minulla olisi tähän mennessä täällä jo kourallinen tuttuja ja jopa kolme ‘ikiomaa’ kaveria :) 

Kovu ja Bo lenkillä tänään. Yhteiskuva ei vielä oikein onnistunut, mutta josko vielä joskus :D
Kelikin oli ihan harmaa ja meikällä kameran asetukset ihan pyllylleen. Aukko 5.6, kun
olis voinu valita vaikka 2.8:n. Missä mun aivot oli?
 

Niitä muuten vaan tuttuja kasvoja on päässyt kertymään muun muassa uuden harrastuksen parista! Vuosien haaveilun jälkeen olen nimittäin taas löytänyt itseni laulamasta kuorossa :) Lukiossa lauloin koulun kuorossa, joka tietysti oli kovin kausittaista koulun juhlien mukaan eikä muutenkaan niin kovin vakavaa tai ammattimaista touhua. Helsingissä asuessa kävi monesti mielessä, että olisipa mukavaa löytää joku kuoroporukka, mutta en koskaan ryhtynyt ajatuksista tekoihin. Täällä tuntui kuitenkin helpolta lähteä mukaan Zürichin suomalaisen kuoron toimintaan. Vaikka sitäkin ajatusta kypsyttelin kyllä koko syksyn ajan.. Joulutorilla vihdoin rohkaisin mieleni ja menin tiedustelemaan kuoron ständiltä, josko olisi mahdollista liittyä mukaan. Nyt on takana jo neljät treenit ja touhuun alkaa jo päästä sisälle. Tosin kuoronjohtajan sveitsinsaksalaiset neuvot saattaa joskus mennä hieman ohi.. No mutta, just go with the flow!

Kuvaamisen saralla olen ollut ihan toivottoman laiska. Hienosti näyttää unohtuneen myös aiemmin syksyllä lanseeraamani viikon kuva -käytäntö, haha! Täällä olisi kyllä ollut aivan ihania kelejä valokuvaamista ajatellen. Tammikuun alkupuolella tuntui jo ihan keväältä, kun aurinko paistoi paistamistaan, lämpötila huiteli jossain plussan puolella eikä lumesta ollut tietoakaan. Nyt pääsi tämä ‘takatalvi’ kuitenkin yllättämään. Pakkastakin taitaa jo olla ja luntakin on sadellut. Tuolla metsän korkeuksissa ja illan myötä kaupungissakin sitä lunta on jäänyt jopa ihan maahan asti! Hrr, kylmät kelit tuntuu löytäneen tännekin..  

Aurinkoista talvipäivää!

Näin me täällä pohjolassa ulkoilemme ja pukeudumme. Pakkasta oli noin 11 – 12 astetta. Äiti ajatteli, että en muuten tarkene ulkoilla kuin toppavaatteeissa. No olihan ne kyllä hyvät. Tosin, kun portailta lähdin vauhdikkaasti autoa jahtaamaan (toim. huom. piha on aidattu), niin otin lipat portaiden edessä. En nääs muistanut, että on tossut jalassa. Ne saattavat olla joskus hieman liukkaat. Kyllähän se kulku ja juokseminen sitten pikkuhiljaa alkoi onnistumaan.

Teimme ulkona lumitöitä. Tai oikeastaan iskähän sen pihan kolasi. Äippä askarteli niitä havujuttujansa taas. Se karsi joulukuusesta oksia ja teki niistä uuden havumaton portaille. Minä taas en yhtään tykkää siitä havumatosta, kun ne havut pistelee tassujani. Äippä tosin sanoi, ettei nämä uudet havut pistele, koska se on pihtaa eikä tavallista metsäkuusta. Enpä tuota juttua oikein usko ja päätinkin kiertää kaukaa myös tämän uuden havumaton. Kävimme myös kävelylenkillä pihahommien jälkeen. Nyt me vaan köllöttelemme täällä sisällä lämpöisessä.

T. Simba Kausalasta