Juu, sellaisia olisi tarvittu tänään! Lähdimme Tiinan ja Ennan kanssa lenkkeilemään Haltialan pelloille. Alku vaikutti lupaavalta, mutta loppumatkasta hanki alkoi upottaa meitä ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Kaikki polut ja tiet oli tietysti varattu hiihtäjille, joten sisukkaasti rämmimme eteenpäin upottavassa hangessa nilkat täynnä lunta. Kun eteenpäin pääsi enää konttaamalla, päätimme taittaa loppumatkan hiihtolatujen sivussa. Vähän noottiakin saatiin, mutta siinä vaiheessa teki mieli vain vastata, että mene itse tuonne rämpimään reisiäsi myöten..

No koirilla oli kuitenkin kivaa ja kaikenkaikkiaan reissu oli kai meille ihmisillekin ihan mukava ;) Kuten arvata saattaa, Kovu rakastui taas. Tosin alussa oli vähän hämmentynyt, kun Enna olikin hieman raju ja nopealiikkeinen tyttö. No, perässä oli pysyttävä ja Kovukin joutui juoksemaan ihan kunnolla. Kun yleensähän tällaiset tapaamiset on Kovulle vain sitä tyttöjen liehittelyä, jolloin esim. leikkiminen ja juokseminen on ihan toisarvoisia juttuja. Ihastuttava Enna kuitenkin otti Kovun lähetely-yritykset kai enimmäkseen leikkinä. Jospa se Kovukin joskus oppisi leikkimään toisten koirien kanssa ihan vilpittömin mielin.. ;D

Lisää kuvia

Hiihtäjiä oli siellä aivan tuhottoman paljon ja välillä mentiin tosi läheltäkin latuja koirat vapaana. Kovu tietysti seurasi Ennaa jatkuvasti eikä kiinnittänyt hiihtäjiin ollenkaan huomiota. Niinpä über-tottelevainen Enna piti Kovunkin poissa hiihtäjiä häiriköimästä.. Kotimatkalla bussissa minulla olikin sitten äärimmäisen hyväkäytöksinen ja hiljainen (eli totaalisen väsynyt) koira. Olipa rentouttava bussimatka ilman ainaista piippaamista ja säheltämistä! :)

Vihdoin! Koulu loppui (tosin valmistuminen tulee eteen sitten joskus..) ja pääsimme muuttamaan takaisin Helsinkiin. Viimeiset viikot ovat olleet ihan tappokiireisiä ja oikeastaan vasta nyt loppuviikosta olen edes ehtinyt istahtaa hetkeksi omalle koneelle omassa kodissa. Muuttaessa tuli kaikkea pienempää ja suurempaa sählinkiä, mutta nyt viimein pääsin viettämään ”normaalia koti-iltaa”, jollaisesta edellisestä olikin jo melko pitkä aika!  Tässä oli jo melkein päässyt unohtumaan, millaista on asua yksin ja omillaan :D

Kovun asettuminen takaisin Helsinkiin on ollut.. hmm, hieman haasteellista, sanoisinko. Koirapoika on kai päässyt metsittymään Kausalassa sen verran, että rento lenkkeily autojen ja koirien seassa on vielä toive vain. Melkoista sähläystä, piippausta ja hampaiden kiristelyä on meidän ulkoilu ollut. Kovu myös tuntuu bongaavan tyttökoiria ihan joka puolella. Sen kuuloista on se elämöinti, kun yksikin koira on näköpiirissä.. Mutta suunta ylöspäin! Ainakin haluan uskoa, että tämä on vain pientä alkukankeutta. Tosin tuota tyttöjen perään vinkumista en jaksa enää kauan katsella, joten näillä näkymin Kovu pääsee sukukalleuksistaan, kunhan ollaan kesäkuun agilityt kisailtu.

Kisakausi piti tosiaan aloittaa huomenna Lappeenrannassa, mutta päätin sittenkin jättää kisan välistä. En vain kerta kaikkiaan jaksanut lähteä matkustamaan ensin Kausalaan ja sieltä huomenna kisoihin. Tuleehan noita eikä maksanutkaan paljon, kun oli lahjakortti :) Ja sitä paitsi, ei me sillä hyppynollalla oltaisi mitään tehtykään ;D Matkustamisen sijasta käytiin tänään (ainakin osittain) rentouttavalla lenkillä Seurasaaressa tuossa lähellä. Kauniimpaa keliä ei olisi voinut toivoa! Todisteena muutamia kivoja kuvia.

Lisää kuvia

Eilenkin pääsi Kovu pitämään hauskaa, kun satuimme kerrankin koirapuistoon hyvään saumaan. Kavereina viisi tyttökoiraa ja yksi leikattu uros. Nätisti Kovu meni vieraassa laumassa eikä edes ahdistellut tyttöjä kovin paljoa! Meillä on tuo koirapuistoilun onnistuminen aina vähän sattuman varassa, sillä leikkaamattomien urosten seuraan en Kovua uskalla päästää. Pienesti toivon, josko leikkaus toisi helpotusta tuohonkin. Kiireisinä päivinä kun koirapuisto on ainoa mahdollisuus vapaanapitoon… Huomenna Kovu pääseekin sitten tapaamaan ihastuttavaa labradori-Ennaa! Jännä nähdä, miten Kovu suhtautuu tähän tyttöön. Toivottavasti ei aivan liikaa rakastu ;)

Niin.. kyllähän se kannattaa lähteä agihallille tarkistamatta, että onko halli vapaana. Reippaina oltiin hallilla puoli kymmeneltä ja lähdettiin lämppälenkille. Takaisin tullessa alkaa autoa lappaa hallille ja mie tajuan, että ei taidetakaan nyt treenata. Bonuksena Kovu leikki vielä uhkarohkeaa ja irrottautui pannasta, kun Simban kanssa riehuivat ohimenevälle (onneksi hiljaa ajavalle) autolle.. No sen suurempaa vahinkoa kuin minun äärimmäinen ketutus ei onneksi tapahtunut. Päivä olisi voinut alkaa ihan hyvin, mutta..

Torstain näyttelytreenit ja eilisen möllikisatkin jäivät sitten väliin. Ensimmäinen oletetun pakkasrajan takia ja jälkimmäinen siksi, että koko päivä tuli jo syväjäädyttyä veljeni valatilaisuudessa Vekaranjärvellä. Ensi maanantaina pitäisi pitkästä aikaa päästä treenaamaan Kahjojen Ninjojen kanssa, mutta varmaan kehitän sillekin vielä jonkin älyttömän esteen.

Ps. Kotona ollaan tehty kuitenkin kontakteja the Palalla, sisällä ja ulkona. Kovu oli melkoisen innokas ja palkkaantui hyvin sekä lelulla että namikupilla. Taisin ottaa käyttöön myös uuden vapautussanan ”Jeeee!!”. Nähtäväksi jää, että totunko mie siihen tarpeeksi vai pääseekö tiukan paikan tullen suusta vanha ”Mennään”.

Eilen pakkasin molemmat koirat autoon (Simba oli taas niin innoissaan kun pääsi mukaan!) ja ensin suunta kohti Kaipiaisia. Kovu pääsi siis fyssarin käsittelyyn. Jätkä oli ihmeen jännityksissään Mirkan käsittelyssä. Aluksi venkoili pöydällä ihan ihmetyksissään eikä tainnut koko aikana rentoutua kunnolla.. Mutta mitään suurempaa ongelmaa ei löytynyt ja Kovu on kuulemma ihan kisakuntoinen :) Pientä jumia oli alaselässä ja jotain nikamia Mirka laitteli paikalleen. Oikeassa polvessa tuntui olevan vanhaa vammaa, mutta ristiside kuulemma tuntui kuitenkin ihan napakalta. Nyt kun saisi vielä itseäkin niskasta kiinni ja jumppaisi Kovua kotonakin. Hyvät ohjeet saatiin edellisellä fyssarikäynnillä, mutta arvaatkaas olenko tehnyt niitä yhtään tarpeeksi. Tuli tässä myös mieleen, että olisi kiva opettaa Kovulle jotain tuollaisia kehonhallintaa harjoittavia ja venyttäviä temppuja. Naksutin ja kosketuskeppi siis esiin! (Ja sitten katsotaan kuinka kauan minun hermo kestää, kun Kovu vaan sählää ja sählää.. :D)

Sitten suunnattiin takaisin Kouvolaan lääkäri-Erjaa tapaamaan ja rokotuksia ottamaan. Täälläkin Kovu oli oudon jännittynyt. Melkein jopa pelkäsi pöydällä ja nojaili minuun. Mikä _ihme_ sille on tullut? :o Simba taas sitä vastoin oli ihan reipas ja tutki innokkaasti ympäri huonetta, kun yleensä se on eläinlääkärillä ollut tiukasti kiinnni ovessa, että ”äkkiä ulos täältä”. Toki tuo oli uusi paikka meille, joten Simba ei ehkä tajunnut sitä eläinlääkärin vastaanotoksi :D

Äsken katselin taas pitkästä aikaa meidän vanhoja agilityvideoita. Oli ihan lohduttavaa huomata, että kolmen vuoden aikana on sentään tapahtunut jotain edistystä. Viime kesän videoista tuli myös huomattua, että oma äänenkäyttö oli tullut paljon rumemmaksi. Kamalalta se videolla (ja livenä?) kuulostaa, mutta tuollainen napakampi ja ”ankarampi” ohjaaminen tuntuu sopivan Kovulle. Tosin vanhoissa videoissa ne kontaktit oli kyllä paljon rennommat. Liekö Kovussa sitten kuitenkin hieman sitä herkkää shelttiä, joka on alkanut himmailemaan kontakteilla minun ”ärjymisen” takia.. Yhdeltä kisavideolta olin kuulevinani myös hieman inhottavaa kommenttia hiiiitaista kontakteistamme. Saas nyt nähdä, kun päästään hallille taas testailemaan, että kehtaako sitä sittenkään lähteä vielä kisaamaan.. :´/ Mutta on kyllä ihan kauhea hinku kisaamaan ja treenaamaan taas. Ai että mikä fiilis tuleekaan, kun miettii kaikkia kesän kisoja ja treenejä :) Niissä kuvitelmissa on tietysti aina lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä terältä ;) Kesä <3

Huhhuh, on taas ollut ihan liian hektistä elämää, kun en ole blogiakaan ehtinyt kirjoitella saati touhuta mitään kummempaa koirien kanssa. Koulu ja työ vievät vaan ihan liian suuren palan vapaa-ajastani :( Koirat on elelleet rauhallista kotikoiran elämää, enimmäkseen muiden perheenjäsenten hellässä hoivassa (itsehän tämän kaiken kiireen keskellä onnistuin olemaan vielä ihan kunnolla kipeänäkin, muutamaankin kertaan).

Agilityähän ei olla siis varsinkaan keretty treenaamaan _yhtään_. Jonkinlaisena tavoitteena oli jatkaa kisaamista 14.2. Helsingissä, mutta taitaa tuokin nyt siirtyä, kun ei tällä treenimäärällä kerta kaikkiaan uskalla lähteä starttaamaan (puhumattakaan siitä, että molemmat ollaan varmasti aivan rapakunnossa..). Seuraava tavoite asetetaan Lappeenrannan kisoihin 6.3. Tällä aikataululla ei kuitenkaan kovin isoja treenimääriä enää ehditä, mutta olen päättänyt, että lähdetään kisaamaan ihan vain koska haluan ja kaipaan sitä ja se on kivaa. Meni sitten miten meni :D Fyssarille Kovu pääsee ensi tiistaina, joten katsotaan minkälaista tuomiota sieltä tulee tuon kisakunnon suhteen…

Näyttelykäyttäytymistäkin olisi  taas vähän muistuteltava mieliin vaikkapa ihan KSSK:n näyttelytreeneissä isosssa uudessa hallissa. Ilmoitin nimittäin Kovun Tampereen KV-näyttelyyn 20.3. Hui, saas nähdä mitä saadaan aikaiseksi kun lähdetään reissuun ystäväni Ainon ja Aatos-pumin kanssa :)

Nyt tässä onkin enää reilu kuukausi aikaa Kouvolassa/Kausalassa, kun maaliskuun alusta alkaen oleskellaan sitten taas Kovun kanssa pysyvästi Helsingissä. Yllättävän nopeasti ja  melkein kivuttomasti on menneet nämä neljä kuukautta vanhempieni katon alla.. ;) Lopullisen Helsinkiin muuton myötä oli myös aika etsiskellä uutta agilityseuraa ja ilokseni voin ilmoittaa, että edustamme jatkossa Helsingin agilityurheiljoita! En malttaisi millään odottaa, että pääsen tutustumaan uuden seuran toimintaan ja näkemään, että millaisia koulutuksia siellä onkaan. Ja mikä parasta, yksi parhaista ystävistä samassa seurassa <3

Meitä perheen parissa on puhuttanut hieman Simban ”kohtalo” helmikuun jälkeen. Vanha pappa on nimittäin piristynyt ja rohkaistunut ihan silmin nähden näiden kuukausien aikana, joita se on viettänyt tiiviissä yhteiselossa Kovun kanssa. Olenkin äitille tokaissut, että teidän pitää ottaa Simballe pentu kaveriksi. Ei kuulemma sopinut suunnitelmiin ;)

Simba on melkein kuin nuori poika jälleen. Tuo lelua joka hetki, pyytää leikkimään, hyppää itse sohvalle, kiipeää yläkertaan. Ällistyttävimpiä hetkiä on ollut tosiaan se, että Simba todellakin kiipesi itse yläkertaan noin neljän-kolmen vuoden jälkeen. Simba on ilmeisesti liukastunut joskus rapuissa ja päättänyt sen jälkeen, että noita en kiipeä. Tässä talven aikana se on kuitenkin silloin tällöin kannettu yläkertaan, jossa se on sitten päässyt möyrimään äitin ja isin sänkyyn (aikaisemmin nukkui siellä aika usein). Voiko koira sen onnellisempi ollakaan, kun pääsee pitkästä aikaa äipän viekkuun sängylle! No ei voi, ei ainakaan Simban mielestä. Viime viikolla Simba sitten pienellä kannustuksella kiipesi rappuja aivan itse ylös ja alas. Ei tullut kehuista loppua, kun jokainen perheenjäsen vuorollaan lässytti Simballe, kuinka rohkea poika siitä onkaan tullut! Niin se vaan vanha höpsö pääsee aina meidät yllättämään

Ulkoilukuvat Iitin Urajärven jäältä 25.1. Täällä lisää.

ps. Seuraako tätä blogia muuten kukaan? :D Vai menetettiinköhän me kaikki vierailijat kesän tauon aikana.. Saa kommentoida, vaikka mitä tahansa, niitä on aina kiva lukea ;D