Pääsiäisenä kisailtiin tosiaan neljä starttia, kaksi hyppistä ja kaksi agirataa. Kisakausi startattiin hyppiksellä, jonka videon postasin jo aiemmin. Eikä kyllä olisi paremmin voinut kausi alkaa kahdeksan kuukauden tauon jälkeen! :) Ohjauksen puolesta meille lähes täydellinen rata. Ainakaan en osaa löytää videolta mitään, joka vaikuttaisi riman tippumiseen. Vai olisiko tuo jämäkkä tule-käsky putken jälkeen..? Hienon radan lisäksi olin kovin tyytyväinen luokan toiseksi nopeimpaan aikaan :) Lauantain agiradalta hylky, joka meni ihan säätämiseksi sen jälkeen, kun menin sotkemaan keppien aloituksen. Tuli myös todistettua, että ei ne kontaktit vielä toimi ilman namikuppia.

Maanantain radoista en meinaa nyt muistaa oikein muuta kuin älyttömän hyvän fiiliksen :D Tosi rentoa menoa oli! Hmm, hyppyradasta jäi jotain mieleen. Renkaalle mennessä olin hieman jäljessä ja ehdin jo kauhistua tilannetta. Kovu kuitenkin lähettyi hienosti ja haki sen jälkeisen hypynkin hyvin. Vähän tämän jälkeen tippui rima, josta ei kuitenkaan mennyt pakka sekaisin. Sisuunnuin lisää ja päätin, että nyt ainakin tehdään ne persjätöt kepeillä ja putkella, joita rataantutustumisessa suunnittelin. Ne onnistui! Kepeillä persjättö on toiminut jo pitkään treeneissä, mutta en muista olenko kisoissa käyttänyt. Luotin todella koiraan, sillä en edes katsonut, että tuliko loppuun asti. Tuloslapussa luki, että tuli :D Putken persjätön kuvittelin olevan sellainen hasardi-tilanne, että on pingottava ihan täysiä, jos meinaa ehtiä. En sitten tiedä pingoinko, mutta jouduin hetken jopa odottelemaan koiraa :D Loppusuoralla ollut pussikin onnistui napakalla käskytyksellä, treeneissä kun Kovu on sitä ohitellut viimeaikoina. Luokan nopeimmalla ajalla sijoitus viides ja palkinnoillekin päästiin!

No se agirata sitten. En oikein tiennyt, mitä ajatella kontakteista, joten jätin ajattelematta. Iidan kehotus, että pidät vaan hauskaa sen elukan kanssa, jäi soimaan päähän ja rennon lämppälenkin jälkeen lähdin radalle ihmeen tyynenä vailla huolen häivää. Jo rataantutustumisessa oli sama fiilis päällä. Se negatiivinen, stressaava tekemisen meininki puuttui ihan kokonaan. Melkein vihellellen tallustin rataa ja mietin ohjauslinjoja :D Valmistautuessa Kovun rasittava käytös ja räksyttäminen meinasi vähän pistää kiehumaan, mutta vain vähän ;) Radasta en osaa nyt sanoa yhtään mitään, en edes muista esteiden järjestystä kokonaan. Onkohan tämä nyt se flow-fiilis? :) Nollahan sieltä tuli ja nyt ollaan VIHDOIN kakkosluokkalaisia!! Se tunne oli jotain aivan mahtavaa. Viimeksi samalta on tuntunut MM-kisojen aikaan, kun ne yhdet rakkaat tekivät hienoa työtä Itävallassa (okei, se tuntui kyllä vielä hienommalta ;). Toisilla on isommat panokset ja toisilla pienemmät, mutta tämä oli meille jotain niin suurta ja odotettua, että pisti melkein itkettämään ja tärisyttämään radan jälkeen. Ajassa jäätiin tälläkin radalla toiseksi, mutta voin kertoa, ei haitannut :D Tuo rakas pikkupiski on kyllä vaan jotain niin mahtavaa, ettei parempaa voisi toivoa. Toivoa tosin sopii, että kykenisin sitä useamminkin ohjaamaan näin hyvin :) Ihana Kovu <3

Upeat ja mahtavat kuvat otti Jukka Pätynen » koirakuvat.kuvat.fi (Kuvat isommiksi klikkaamalla.)

Olin hiljaa mielessäni luvannut itselleni, että jos nyt noustaan kakkosiin, niin ei varmana kisata agiradoilla ennenkuin kontaktit on oikeasti kunnossa. Nyt opettaminen on vielä kesken (mutta hyvällä mallilla!). Aiemminkin taisin tämän lupauksen tehdä, mutta nyt on yksi suuri tavoite saavutettu, joten niiiin (liian) suurta hinkua agiradoille ei enää ole. Tällä vikalla radalla en tosiaan edes yrittänyt pysäyttää Kovua, sillä se olisi alkanut himmailemaan, mikä olisi sotkenut pakkani täysin. Suunnitelmissa oli osallistua muutaman viikon päästä PetExpossa Messarissa järjestettäviin kisoihin, mutta siellä onkin kaksi agirataa, joten jätämme suosiolla väliin. Seuraavat kisat onkin sitten vasta 16.5. Kouvolassa. Saapa nähdä, osallistutaanko siellä jo agiradallekin. Nyt vaan kova treeni päälle, intoa ainakin löytyy!! :)

Alkaisko joku osaava ihminen mun juoksuvalmentajaksi, pliis? Tuo on ihan kamalaa katsottavaa! Koira oli kuitenkin taitava ja meni kovaa ohjaajasta huolimatta :)

Suuri kiitos Tiinalle kuvaamisesta!

Huhuh, taas on aika kulunut ihan huomaamatta ohi enkä ole blogia ehtinyt kirjoitella. Paljon onkin kahteen viikkoon mahtunut; kaksi eläinlääkärikäyntiä, kivoja treenejä ja kaverikoiran kanssa riehumista.

Eläinlääkärillä tosiaan käytiin reilun viikon sisällä kahdesti. Ensin epäilyksenä anaalirauhasten tulehtuminen. Tilanne ei ollut ihan niin vakava kuin pelkäsin, mutta antibiootti-voidetta kuitenkin määrättiin. Antibiootin varoaikojakin ehdin jo Tampereen näyttelyn takia miettiä. Kuuri oli kuitenkin lyhyt, joten näyttelyyn oltaisiin päästy. No, viikko tästä, ja Kovu kehitti itselleen silmätulehduksen. Eikun varaamaan uutta aikaa uudelle kivalle vakkarilääkärille ja määräyksenä 7 päivän antibioottikuuri. Heihei, Tampereen näyttely ja varoajan takia myös seuraavan viikonlopun agikisa ja tokokoe. Lähdin kuitenkin turistiksi Tampereelle Ainoa ja Aatosta kannustamaan. Ja kyllä, kirjoittelen tätä autosta läppäri sylissä. Kiireinen elämä.

Treenaamassa ollaan käyty muutamia kertoja. Näistäkin piti tarkemmin kirjoittaa, mutta enhän mie nyt enää niitä muista niin tarkasti. Kontaktit on kuitenkin sujuneet erinomaisesti ja kaikenmoiset pyörityksetkään ei ole tuottaneet kovin suurta päänvaivaa. Niisto-persjättöä ollaan hieman treenattu, mutta vielä enemmän sitä pitäisi ihan yhdellä esteellä ottaa. Keppien aloitusten kanssa ei ole mennyt kovin hyvin, niihin pitäisi varmaan kiinnittää taas vähän huomiota.  Päällimmäisenä mielessä kuitenkin erittäin hyvä fiilis :) Varmaan sitä itsekin ottaa treenit jotenkin eri fiiliksellä uudessa paikassa. Kouvolassa treenit meni aina ihan lössöilyksi. Ihmeellinen on ihmisen mieli.

Enna-labradoria Kovu on myös päässyt tapaamaan uudestaan ja mainittakoon täälläkin, että Kovu on nyt syvästi rakastunut. Enna vain ei pidä Kovun rakkaudenosoituksia oikein minään. Juoksee lällätellen karkuun ja Kovun on vain pakko yrittää pysyä vikkelän neidin perässä. Rankka elämä Kovulla. Viikko sitten katsastettiin Tiinan ja Ennan kanssa Pitkäkosken maisemat, jossa  päästiin sentään ihan polkuja pitkin kävelemään koirien kanssa. Lyhyt reitti tosin, joka kierrettiin pariin kertaan. Muut polut olivat tietenkin taas latuja. Kesää odotellen, silloin Pitkäkoski on varmasti aivan ihastuttava lenkkeilypaikka. Meiltäkin kun menee bussilla siihen vain kymmenisen minuuttia :) Eilen lenkkeiltiin sitten meidän lähimaastoissa Seurasaaren edustalla metsässä ja jäällekin uskallettiin vielä. Hieman rämpimiseksi taas meni siellä metsässä lumisateen jälkeen ja suojakelin yllätettyä. Kivaa kuitenkin oli taas!

kuvat. Tiina Jurvakainen (lisää kuvia Tiinan blogissa)

On se niin kivaa katseltavaa, kun koira on väsynyt tuollaisen lenkin jälkeen. Kotiin kävellessä Kovu jopa käyttäytyi ihan kuin tavallinen koira, ilman piiippamista ja sinkoilua. Enemmänkin voisi Kovu kavereiden kanssa leikkiä. Koirapuistoissa sopivien koirien treffaaminen on aika arpapeliä, joten pitäisi melkein olla tällaista ennaltasovittuja miittinkejä.

** Etsintäkuulutus: Etsitään lisää leikkikavereita, narttuja tai leikattuja uroksia, jotka eivät niin hätkähdä ”vietikkään” uroskoiran ahdisteluyrityksiä! **

Hehe, houkutteleva ilmoitus.. Kovu tosiaan on välillä ihan mahdoton noiden sukupuoliviettiensä kanssa. Ennan selässäkin roikkuu heti tilaisuuden tullen ja koko ajan joudun sitä komentamaan käyttäytymään. Pienistä toisen koiran sanomisista Kovu ei kovin pelästy, joten kaveri joka sanoisi napakasti vastaan, olisi myös varmasti ihan paikallaan ;)

(Tämän piti jäädä ensin vain yksityiseksi julkaisuksi (minkä takia etenkin loppupää saattaa olla hieman vaikeasti ymmärrettävissä ilman ”taustainfoa”), mutta päätinpä sittenkin julkaista sen kaikille. Melkoisen turhaa höpinää, mutta jotakuta saattaa jopa kiinnostaa, ehkä?)

Sunnuntaina iltayhdeksän jälkeen mentiin Purinalle tarkoituksena ottaa vain kontakteja ja jotain pientä. Ensin otettiin puomia namipalkalla. Palkkana Kovun aamunappulat pehmeinä ja pieniksi paloiteltuina (syödään sitten hallilla kun ei kotona kelpaa). Ensin otettiin lyhyttä matkaa alastulolla kannustaen koiraa namikupille. Kovu meni suht innokkaasti ja vapautui ihan hyvin naksulla ja ”Jee”:llä. Mutta voi jestas, mikä vauhti kun otettiin koko puomi! Se juoksi melkein alas asti! Hieman raivoa vielä lisää ihan alastulolle, mutta tää oli jo tosi hyvä verrattuna Kuvolan treeneihin. Otin lisäksi lelulla, jolloin ei vapautunut niin hyvin pelkällä ”Jee”:llä. Jossain vaiheessa jäi myös vähän hiipimään, mutta sitä paikkasin vetämällä Kovun lelun kanssa vauhdikkaasti läpi kontaktin. Silti pysähtyi pikku hetkeksi hienosti :)

A oli jotain vielä upeampaa! Tässä tajusin ottaa käyttöön superpalkan: kourallinen pehmeitä nappuloita kuppiin. Johan tepsi, ja Kovukin vaikutti ihan ahneelta koiralta. Jesjesjes, tätä lisää! Keinua kokeiltiin myös. Siinä jäi hieman himmailemaan, mutta ehkä parempi niin kuin lentokeinu.

Keppejä ja hyppysuoraa otettiin myös hieman. Suoralta kepeille käännyttäessä ei alotus oikein meinannut onnistua. Kovu oli ihan muissa maailmoissa ja ensimmäistä kertaa koskaan lähti _kesken suorituksen_ hajun perään! Voin kertoa, siinä vaiheessa ohjaajan verenpaineet hieman nousi! No, vähän tiukemmalla käskytyksellä lähti mukaan ja teki reippaasti. Keppien lopussa otin valssia, joka kerran meni hieman överiksi ja Kovu tuli vikasta välistä pois.

Oli ihan älyttömän mukavat omatoimitreenit ja ihanaa kun Purinalle pääsee kotoa suht helposti ja nopeasti bussilla :) Nyt on kyllä sitä treeni-intoa!

PS. Sunnuntainen lenkkikin meni suht rennosti ja hiljaisesti. Käytin naksutinta ohituksissa (ts. kun toinen koira oli jossain kaukana näköpiirissä) ja pakotin itseni pysymään rauhallisena. Kovu alkoi jo selkeästi hakea kontaktia. Naksu toimii siis paremmin kuin kulunut ”Kiva”, ylläri. Itselläkin on korkeampi kynnys naksauttaa kuin sanoa se kiva. Muutenkin oli helpompaa olla puhumatta mitään ja antaa palautteet Kovulle naksulla ja vartalonliikkeellä. Namia menee hurjasti, mutta tähänkin otetaan käyttöön menetelmä ”Syö aamuruoka lenkillä”.

Viikko sitten torstaina päästiin Oreniuksen Juhan koulutukseen. Keskiviikon saikkupäivän ansiosta flunssa hiukan hellitti ja juokseminenkin tuntui taas ihan hyvältä idealta. Treeni meni hyvin ja siitä jäi kovin hyvä ja toiveikas mieli :)

Alku ei kyllä vaikuttanut kovin lupaavalta. Päästiin eteenpäin noin este kerrallaan. Voi luoja, että meinasi hävettää :D Kakkoselle otettiin pakkovalssi, joka oli aluksi tietenkin myöhässä. Kakkosen jälkeen yritin ensin jotain ihme pyörähdyksiä, mutta sitten Juha neuvoi yksinkertaisemman tavan (jota en nyt osaa selittää). 4-hypyllä ja kepeillä tuli  myös ihmeellistä hosumista, jotka saatiin lopulta ojennukseen. Keppien lopussa otin valssin ja pystyin irtoamaan kepeiltä aika hyvin. On kyllä hitsin hyvä olo noista kepeistä. Viime aikoina on keppien loppupäät sujuneet tosi hyvin! En muista, että Kovu olisi ollenkaan tullut kesken pois :)

Kontaktit jätetiin treenistä pois, joten putken jälkeen jatkettiin pituudelta (toinen piirros). Aluksi saatoin Kovua liikaa muurille, jolloin en ehtinyt ajoissa 4-hypylle. Nelonen otettiin niistolla, joka sujui pääpiirteissään ihan jees, ainakin minun mittapuun mukaan. Luonnollisesti Juha löysi siitä korjailtavaa. Käännös tulisi olla vielä tiukempi ja napakampi. Käskyn ja ohjauksen ajoitus siis kohdalleen. Näitä pitää harjoitella kyllä reilusti yksittäisenäkin. Nyt kun on taas yksi tekniikka sisäistetty ja ymmärretty täysin :)

Sitten koira luottavaisesti putkeen ja täysiä pinkomaan pussille ja eteenpäin. Minähän jopa kerkesin! Vastaanottamaan seiskalle ja siitä ”molemmilla käsillä” kasille, jossa niisto. Putkesta tullessa koira kiertoon hypylle ja valssi 10-hypyn edessä. Kovu lähti aika napakan tuntuisesti kiertoon ja valssi onnistui hienosti (video tietysti paljastaisi totuuden..).  Sitten loppuun 12-hypylle sylkkäri, joka meinasi hieman levitä väärän ajoituksen ja sijoittumisen vuoksi. Noitakin pitäisi muistaa ottaa enemmän ihan pienissä pätkissä.

Totesin treenin jälkeen, että keskittymisen puute on se suurin ongelma mun ohjaamisessa. Juhallekin ihmettelin, että tajuan kyllä tekniikoita ja ymmärrän miten ne pitäisi tehdä. Osaan niitä ehkä jopa rataantutustumisessa käyttää. Kuitenkin radalle lähtiessä kaikki unohtuu ja mennään roiskien eteenpäin. Pitäisi siis hieman KESKITTYÄ siihen mitä on tekemässä. Tarvitsisin myös treeneihin aina sen, joka sanoo SEIS, kun alan sähläämään.

Tuli sitten myös laajemmin mietittyä tätä koko meidän uraa ja treenaamista. Ollaan tässä tosiaan aloittelemassa neljättä kesää ykkösissä.. Pakko kysyä tässä vaiheessa, että mikä on vikana? Totuus taitaa olla se, että olemme treenanneet aivan liian omatoimisesti. Vaikka olenkin kouluttanut agiryhmiä jo vuosia, ei kuitenkaan ole tainneet taidot riittää näin omatoimiseen treenaamiseen. Tai vaikka taidot ehkä riittäisikin, niin sellainen tietty järjestelmällisyys tästä on puuttunut. Omalla kohdallani se olisi ehkä vaatinut kiinteän treeniryhmän- ja ajan sekä kouluttajan, joka oikeasti katsoo mitä siellä radalla teet. Vaikka näinä vuosina treeniolosuhteet (Kiitos KSSK ja Homeetta) onkin olleet hyvin suosiolliset, ei tällä minun saamattomuudellani ole vain saatu paljonkaan aikaan. Ja se harmittaa, paljon, kun käsissä on Kovun kaltainen koira :’(

Katsotaan mihin suuntaan lähtee meidän treenaaminen kehittymään uusissa ympyröissä Helsingissä. Nyt on ainakin ryhmäpaikka saatu ja Purinallekin on matkaa vain viisi kilometriä. Ihan älyttömästi kiinnostaisi myös osallistua Oreniusten kurssimuotoiseen koulutukseen. Kurssin hinta ja hankalat kulkuyhteydet vielä tosin hieman mietityttävät..