Koirien lisäksi blogissa vilahtelee juttuja, kuvia ja ajatuksia elämästä Sveitsissä
ja Zürichissä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

2012
9
Hel

Tästä se vasta alkaa!

Aiheet: ,  |  2 kommenttia

Täälläkin on ihan oikea talvi! Käytiin toteamassa se viime lauantaina Üetlibergillä. Oli kyllä niiiin kaunista! Pakkastakin on ollut ihan riittämiin siellä -15 asteen paikkeilla. Nyt taitaa kyllä jo vähän helpottaa, onneksi. Kaupungissa ei lunta pahemmin ole, kun nää tykkää hävittää kaduilta kaiken lumen agressiivisella suolaamisella. Ja koiran tassut kiittää..

Mie olen elänyt nyt viikon ajan sellaista ihan oikeaa elämää. Juu nou, käydään töissä, mennään lenkille, yritetään tehdä vähän lisää töitä ja käydään nukkumaan ;D No, olen mie siinä välissä ehtinyt käydä vähän lapsiakin hoitamassa, tavannut kavereita ja lauleskellut kuorossa. Kuntosalin kun ehtisi vielä tunkea johonkin väliin, niin olisin melko iloinen. Tiukkaan rytmiin on ollut aika tottuminen ja kahvin voimalla on menty pitkälti eteenpäin.. eiköhän se tästä vielä :) Työpaikalla olen viihtynyt alusta asti tosi hyvin. Työkaverit on ottaneet mukavasti vastaan ja mielenkiintoista työtäkin on riittänyt heti ensi päivistä alkaen. Zürichin toimistolla on reilut 30 työntekijää, joten uusia kasvoja on saanut tavata ihan kiitettävästi. Nimiä opetellessa saattaa tosin kulua vielä hetki.. 

Sellaista pientä päivitystä tähän viikkoon. Nyt pitäisi kai painua jo nukkumaan, että jaksaa taas herätä iloisena uuteen aamuun. Palaamisiin!

2 vastausta viestiin “Tästä se vasta alkaa!”

Lisää kommentti
  1. Muhun iskee täysillä tuollaiset paikat, joista näkee kauas! Upeat maisemat! ♥

  2. Tuo on kyllä ihana paikka! Välillä pitäis kyllä kai kuvata näitä kotikulmiakin, eikä aina vaan tällaisia turistikuvia :D

Vastaa