Koirien lisäksi blogissa vilahtelee juttuja, kuvia ja ajatuksia elämästä Sveitsissä
ja Zürichissä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

2012
10
Tam

Talvitamineet

Aiheet:  |  Ei kommentteja

Simba kirjoitteli taas terveisiä Suomesta..

Aurinkoista talvipäivää!

Näin me täällä pohjolassa ulkoilemme ja pukeudumme. Pakkasta oli noin 11 – 12 astetta. Äiti ajatteli, että en muuten tarkene ulkoilla kuin toppavaatteeissa. No olihan ne kyllä hyvät. Tosin, kun portailta lähdin vauhdikkaasti autoa jahtaamaan (toim. huom. piha on aidattu), niin otin lipat portaiden edessä. En nääs muistanut, että on tossut jalassa. Ne saattavat olla joskus hieman liukkaat. Kyllähän se kulku ja juokseminen sitten pikkuhiljaa alkoi onnistumaan.

Teimme ulkona lumitöitä. Tai oikeastaan iskähän sen pihan kolasi. Äippä askarteli niitä havujuttujansa taas. Se karsi joulukuusesta oksia ja teki niistä uuden havumaton portaille. Minä taas en yhtään tykkää siitä havumatosta, kun ne havut pistelee tassujani. Äippä tosin sanoi, ettei nämä uudet havut pistele, koska se on pihtaa eikä tavallista metsäkuusta. Enpä tuota juttua oikein usko ja päätinkin kiertää kaukaa myös tämän uuden havumaton. Kävimme myös kävelylenkillä pihahommien jälkeen. Nyt me vaan köllöttelemme täällä sisällä lämpöisessä.

T. Simba Kausalasta

Vastaa