Koirien lisäksi blogissa vilahtelee juttuja, kuvia ja ajatuksia elämästä Sveitsissä
ja Zürichissä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

2011
2
Elo

Ready to takeoff

Aiheet: , ,  |  11 kommenttia

Kovua kiinnosti kovasti uusi lentoboksinsa, joka tuli postissa pari viikkoa sitten. Sinne piti tunkea jo kesken kokoamisenkin :D Mutta hyvä vaan, että uusi yksiö kelpaa, muuten voisi omistajaa jännittää lentomatka hieman liikaa.

Jännittää kyllä muutenkin, sillä lentokoneen olisi tarkoitus viedä meidät vuodeksi Zürichiin, Sveitsiin! Tämä mahdollisuus on ollut tiedossa jo pidempäänkin, mutta kevään mittaan sain vihdoin tehtyä päätöksen, että lähdemme Kovun kanssa kepoehdokkaan matkaan uusiin maisemiin :) Miehellä kun on siellä siis vaihto-opiskelupaikka. (Toim. huom. kepoEhdokas siitä syystä, että agilitykisoissa tätä miestä ei ole vieläkään nähty ;D). Kauan on tätä ‘pikkureissua’ mietitty ja haaveiltu, mutta nyt se alkaa olla ihan oikeasti totta, kun asunnonkin jo löysimme :) Työpaikan kun vielä jossain vaiheessa löytäisin (tai ylipäänsä ehtisin ensin hakea..), niin olisin aika tyytyväinen!

Kävimme Zürichissä lomalla viime syksynä, ja ihastuimme molemmat kaupunkiin kyllä aivan kympillä! Siellä kaikki jotenkin vaan toimii, on tosi siistiä (siis puhdasta :D) joka paikassa ja ulkoilumahdollisuudethan on ihan huikeat (kuin myös yhteydet muualle Eurooppaan!). Metsää ja vuorta tuntuu olevan vähän joka puolella kaupunkia :) Odotankin aivan mahdottomasti sitä, että pääsemme Kovun kanssa koluamaan uusia lenkkipolkuja sinne tänne! Keski-eurooppalainen koirakulttuuri toki tuo asumiseen oman mausteensa. Aivan ihanaa, jos se niin vapaamielistä, kuten aina puhutaan. Toisaalta odotan sitä myös vähän pelonsekaisin tuntein.. Mitenköhän Kovu mahtaa suhtautua, jos vapaana olevilla, vierailla koirilla on taipumusta tulla kovastikin moikkailemaan.. No, eiköhän tuo juro suomalaiskoira pian totu täkäläiseen menoon. Onhan se nykyään muutenkin jo niiiin paljon helpompi koira kuin silloin joskus :)

Ajatuksissa on ollut, että voisin alkaa kirjoitella blogissa vähän muistakin kuin koirajutuista. Uudessa maassa asumisessa kun voisi olla jopa jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa ja kuvattavaa :) Minun logiikallanihan se toki vaatisi myös blogin kokonaisvaltaista uudistamista. You know, nythän tämä näyttää pelkästään koirablogilta. Katsotaan, koska sen saisin toteutettua. Meinaa olla kovin paljon muita tärkeämpiä töitä. Harmi kun omista projekteista ei kukaan maksa palkkaa. Vai maksaisko joku, anyone? Ai eikö, höh.

11 vastausta viestiin “Ready to takeoff”

Lisää kommentti
  1. Itkettää jo nyt :’(!

  2. Eikä! Vähänkö hienoa!! :) Hieman olen kyllä kade, myönnetään! :D Ja juu, kirjoittele ihmeessä uudessa maassa asumisesta jatkossa!

  3. Mulla on jo suuri ikävä :(

  4. Vau! Toivottavasti jatkat kirjoittelua vielä ulkomaillakin :)

  5. Jep, kyllä tässä itselläkin jo sormet syyhyää uuden blogin suhteen! Katsotaan sitten, kuinka usein sitä kuitenkaan tulee kirjoiteltua, mutta suunnitelmat on hyvät jälleen kerran :D

  6. Pakkohan sun on blogia päivittää, miten muuten tietäis mitä sulle kuuluu? Facessa kun on vaan niin lyhyitä päivityksiä.

    Ja jottei menisi liian surulliseksi niin laitetaan hymynaama :). Pian nähdään!

  7. Juu, kovasti ainakin yritän olla aktiivinen kirjoittelussa! Monesti vaan tuppaa mun superhienot ideat kosahtamaan sitten siinä toteutuksessa :DD Mutta kivahan se on kirjoitella, kun tietää, että blogia jopa luetaan, toivottavasti :D

  8. Vau, kuulostaapa mahtavalta! Täällä peukutetaan täysillä Sveitsi-blogille :) Mahtavaa Zürich-vuotta!!

  9. Sveitsi on kyllä niin mukava paikka! Vaikken Zürichissä ole koskaan ollutkaan. Mäkin ilmoittaudun sun Sveitsi-blogin lukijaksi :)

  10. Jee, lisää lukijoita! :)) Nyt vaan jostakin ylimääräistä aikaa, että saan uuden blogin pystyyn, jei!

Vastaa