Sanonpa vaan, että huhhuh! En lähtisi ihan heti (tai koskaan..) toista opparia kirjoittamaan, sen verran kamalaa se oli! Mutta nyt se on ohi, ja lopulta siitä taidettiin jopa hieman tykätä. Myös aihe sai kehuja, mistä olen erityisen iloinen :) Elämä on ollut ihan sekaisin ja hullunmyllyä viimeisen kuukauden ajan. Miten niin ei ole fiksua jättää kaikkea viime tippaan? Muutama puuttuva kurssi vielä kasaan, niin tää tyttö olis vapaaaaa!

Simba Helsinki-lomalla

Kovun kanssa ollaan vaan oltu, ja Kovu on oleillut välillä myös täällä Kausalassa. Agility on taas jäänyt aivan taka-alalle, tällä kertaa ihan syystä, huoh. Motivaatiota saa tällä hetkellä kaivaa jostain syvältä, mutta enpä tiedä onko sille tarvettakaan. Kirkkonummella käytiin kisoissa silloin joskus maaliskuussa, Simbakin oli mukana. Tuloksilla tai suorituksilla ei kehuttu, mutta silloin pistin merkille, että Kovun jalassa on taas jotain ongelmaa. Oli selvästi rasittunut kolmen startin kisapäivästä. Sitten Kovu vietti reilun viikon Kausalassa, jossa lenkkeily on sitä, että Kovu revittelee omaan tahtiinsa 3000 neliön ranchillamme. Tämän viikon jälkeen jalasta näki selvästi, että se oli kipeä. Istuessa Kovu ei tahdo laittaaa jalkaa koukkuun pyllyn alle (istuu siis lonkallaan), varoo jalkaa muutenkin, ei varaa painoa. Varasin saman tien ajan ortopedille Aistiin.

Kevät ja pystykorva

Jalassa ei tuntunut selvää aristuskohtaa, mutta oikean jalan lihaksisto oli hieman vasenta ohuempi. Röntgenkuvissa jalassa näkyy reisiluun alapäässä jokin muutos, joka on todennäköisesti syntynyt vanhasta vammasta. Mehän käytiin viimeksi noin puolitoista vuotta sitten näyttämässä jalkaa toiselle spesialistille, joka myös havaitsi saman muutoksen (mutta antoi luvan jatkaa agilityä samaan malliin). Vanhoihin kuviin verratessaan tämä uusi lääkäri sanoi, ettei muutos ole paljoakaan suurentunut, mutta kehoitti välttämään liikuntamuotoja, joissa kipua ilmenee. Minä siellä jo itkeä tuhruutin, että onko agility lopetettava kokonaan. Läääkäri ei sanonut siihen sen tarkemmin juuta eikä jaata, mutta kehoitti pitämään mielessä, että koska vaiva on selvästi krooninen, on edettävä sen mukaan koiraa kuunnellen sekä tietysti pidettävä erityisen hyvää huolta lihaskunnosta. Uintia suositteli lihaskunnon ylläpitämiseksi. Heti ensi viikolla päästään myös tapaamaan uutta fyssaria :)

Että niin, ei tässä oikein tiedä mitä ajattelisi. Koira ei kuitenkaan ole ontunut missään vaiheessa, joten ihan täysin rikki se ei ole. Kovu pitää agilitystä itsekin kuin hullu puurosta, joten sääli olisi lopettaa kokonaan. Ehkäpä siis jatkamme vain ihan omaksi iloksi, joskus ehkä kisoissakin hyppien. Alkuvuoden aikana pohditut tulos- ja treenitavoitteet pitänee kuitenkin unohtaa, ei tässä itselläkään oikein ole motivaatiota tulevaisuutta pohtia, kun tietää, ettei koiran fysiikka välttämättä kestä. Keskitytään hauskanpitoon, kunnon ylläpitoon ja yhdessä tekemiseen. Kyllä tällaisissa tilanteissa huomaa, että on se agility paljon enemmän kuin harrastus. Ihan kurkkua kuristaa, jos ajattelee, ettei voisi enää viettää hauskoja treenihetkiä ystävien kanssa, ettei voisi suunnitella huippuja kisareissuja tai että olisi jäätävä ulkopuolelle kaikista kivoista seuran tarjoamista koulutuksista ja tapahtumista. No, voihan niitä kaikkia tehdä ilman omaa agikoiraakin, mutta ei se ole sama asia. Loppujen lopuksi Koiran terveys on kuitenkin pääasia.

Mutta joo, nyt tämä tyttö lähtee koululle pääsiäisen viettoon! Ratkiriemukasta yrittää viime metreillä saada kasaan puuttuvia kursseja.. :P