Sunnuntai-iltapäivällä lähdettiin Simban kanssa pienelle retkelle, ihan kahdestaan <3 Vanha herra pääsi piiiitkästä aikaa katselemaan suurta maailmaa Kouvolaan. Ensin käytiin Manskilla jäätelöllä ja sitten lähdettiin haistelemaan agilitykisojen tunnelmaa ja moikkaamaan tuttuja Käpälämäelle. Hihi, oli se niin hassua, kun Simba ihan tohkeissaan nuuskutteli uusia hajuja kävelykadulla. Pitihän sitä oma viestikin jättää, johon jopa pienet ruopimiset päälle (toim. huom: ko. toimintoa Simba tekee enää todella harvoin) :D Vähän taisi kuitenkin jänskättää, kun ei jäätelömaistiaisetkaan meinanneet oikein kelvata.

Meno agilityradalla ei kummemmin Simbaa enää kiinnostanut, vaikka muutama haukahdus piti sinne päinkin ilmoittaa. Kentällä oli KUUMA, joten Simba ei kauaa kisapaikalla viihtynyt ja lähdettiin sitten kotiin pakollisten valokuvausten ja muiden toimitettavien asioiden jälkeen. Ekaa kertaa ehdin katsomaan KSSK:n kokonaan valmistunutta uutta treeni- ja kisapaikkaa Käpälämäkeä. Täytyy myöntää, että kyllähän se hieno on, etenkin kaikkiin niihin edellisvuosien virityksiin verrattuna :D Hienoa, että kehitystä tapahtuu! :)



2 vastausta viestiin “Sunnuntairetki”
Lisää kommentti