Koirien lisäksi blogissa vilahtelee juttuja, kuvia ja ajatuksia elämästä Sveitsissä
ja Zürichissä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

2010
6
Hei

HAU Open

Aiheet: , ,  |  2 kommenttia

Keskiviikkoiltana lähdettiin HAU Openiin testailemaan kisakuntoa. Rata oli mukavan ja helpon oloinen, eli siitä en ainakaan pystynyt ottamaan stressiä ;D Kovun käyttäytyminen kisapaikalla sitä vastoin pisti vähän harmittamaan.. Meno oli samanlaista kuin Tuorlassa ajoittain. Lelu ei kelvannut, haukkutulva oli jatkuva, koira jossain aivan muissa maailmoissa (tytöt?). Heti kun lähdettiin kisakentän aitojen ulkopuolelle, meno rauhoittui, mutta takaisin tullessa sama sirkus taas. Pyydän anteeksi, jos joku joutui kuuntelemaan turhautunutta “karjumistani” koiralle, että josko olisit välillä hiljaa. Se nimittäin pistää kiehuttamaan, kun koira vastaa jokaiseen käskyyn, kehotukseen tai hihnan kiristymiseen räksyttämällä takaisin. Huoh.


kuvat: Irene Vinha – Klikkaa lisää kuvia

Noh, radalle päästiin eikä Kovu edes varastanut! :) Taisin tosin lähteä aika läheltä ekaa hyppyä. Alun otin varmuuden vuoksi keppien “väärältä” puolelta, sillä se tuntuu olevan Kovulle helpompi. Oikealta puolelta mennessäni menen helposti sörkkimään liian lähelle keppejä, jolloin Kovu oikaisee 2. väliin. A:n jälkeiselle 9-hypylle asti rata sujui tosi helposti ja sujuvasti. Ysille Kovu ei sitten lähettynytkään yhtään niin helposti kuin kuvittelin, joten ohitti hypyn. Nopea korjaus, mutta seuraava kosahdus tuli keinulla, kun Kovu taas kerran ohitti sen. Yritin kyllä kiinnittää huomiota siihen, että sanoisin käskyksi pelkkä “Kiipee” enkä “KEINU, kiipee”. Olen nimittäin miettinyt, että käsittääkö Kovu tuon käskyn kielloksi (kEInu), kun niin monesti on keinua ohitellut (tosin niin on ohitellut puomia ja A:atakin). No tiedä häntä, mutta tuskin EI:n kaltainen käsky yhtään auttaakaan. Loppurata meni muistaakseni ihan sujuvasti, vaikka kaarrokset varmaan levisivätkin. Kuvista kun katsoin, niin yksi rimahan sieltä tuli myös alas (ja siitä se 15, jota ihmettelin).

Kovin hitaalta ja jähmeältä Kovu kyllä tuntui (kuten epäilin jo Tuorlan viimeisellä radalla). Lenkillä sitten silmä kovana tarkkailin koiran liikkumista ja hieman oudosti se liikkui, kovin helposti meni pomppulaukalle ja peitsille vapaanakin ollessa. No, näistä tiedä koskaan, itse vaan huolestun ihan hulluna heti kun vaan yhtään tuntuu siltä. Fyssariaikaakin yritin jo metsästää tälle viikolle, kun maanantaina 12.7. olisi toinen koitos HAU Openissa. Huonolta näyttää, mutta viimeistään elokuussa kastroinnista toivuttuaan Kovu pääsee perusteelliseen tsekkaukseen. Pitää nyt hieman seurailla koirapojan kuntoa, että viitsitäänkö tuohon maanantain kisaan lähteä. Oi miksei koira voi selkeästi kertoa, jos tuntuu huonolta tai sattuu?

2 vastausta viestiin “HAU Open”

Lisää kommentti
  1. Miekin tahdon koiran, joka kertoo jos sattuu! Ja piru fyssarit on niin kiven alla ettei mitään rotinaa! Pakko vissiin joskus lukea ittensä eft:ksi :D.

  2. Meinasin jo saada Kovulle yhden peruutusajan, mutta hetken päästä se aika ei enää ollutkaan saatavilla.. :P Kannatan projektia Iida eläinfyssariksi. Tässä heti yksi asiakas.

    PS. Saat muuten käyttää vkonloppuna sun ihmispuolen taitoja muhun, jos vaan suinkin ehdit. Mut miepä viestittelen puhelimella, et kuitenkaa tätä näe ajoissa :D

Vastaa