kuvat: Sirpa Saari

Kisaaminen maistui suht hyvältä :) Perjantaina eka rata tosin oli sellaista säätöä, että sen jälkeen fiilis oli melkoisen huono. Tuntui, että koira vedätti mua ihan 6-0 eikä kuunnellut ja totellut yhtään. Ihan murtuneena ja toivottamana lähdin toisen radan tutustumiseen ja radalle vailla mitään toivoa menestyksestä. Niin siinä kuitenkin kävi, että nolla sieltä tupsahti. Ihmeen kaupalla pystyin sitten kuitenkin pitämään koiran hallinnassa. Osuutta saattoi toki olla myös sillä, että radat olivat käytännössä aivan peräkkäin, joten pahimmat höyryt Kovu ehti päästellä sillä ekalla radalla ;D Nollalla sijoituttiin toiseksi ja onneksi kaksi ekaa nollaa olivat myös luva-tuloksia. Alla video tästä nollaradasta. Ekasta radasta ei ole videota, kun “joku” oli unohtanut tyhjentää muistikortin eikä Iida-kuvaaja sitä uskaltanut käydä tyhjentämään.

Perjantain illanvieton osasin onneksi ottaa iisisti ;), joten lauantaina freshinä radoille. Fiilis ennen ekaa rataa oli parempi kuin aikoihin, tuntui että koira oli kuulolla ja mulla vahva ja iloinen tunne radalle menemisestä. Vaan eipä auttanut hyvä fiilis lopputulosta :D Kovu varasti lähdössä törkeästi eikä tullut yhtään haltuun ennen keppejä. Jatkossa ohiteltiin sitten lahjakkaasti kaikki kontaktit ja lopulta Kovu pääsi hyppäämään syliin ja kantaen pois radalta. Fiilis ei kuitenkaan laskenut mitenkään älyttömästi, totesin vain, että “ohoh, eipä oikein ollut hallussa”.

Viimeinen rata meni jotakuinkin täysin nappiin lukuunottamatta minun jäykistelevää kävelyä lähdössä, tästä johtuvaa (?) varastamista ja ekan esteen ohittamista. Näin hölmön virheen jälkeen sisuunnuin ja sieltähän napsahti taas nolla. Harmi, ettei se sääntöjen mukaan sitä ollut. Mutta kuvittelenko vaan vai näyttääkö tuo koira oikeasti hitaammalta? Kontaktit nyt on ihan älyttömiä, mutta se onkin tiedossa..

Kuten tuli jo todettua, pääsi Kovu tottumaan pienimuotoiseen laumaelämään pitkästä aikaa. Lenkeillä porukka meni kivan sopuisasti, mitä nyt Kovu välillä yritti tyttöjä vikitellä ja varmuuden vuoksi hiukan murahteli Soololle, jos liian lähekkäin ajautuivat. Kuitenkin jopa sisätiloissa yhdessä hengailu onnistui edelleen :) Tosin Kovu joutui jäähylle siinä vaiheessa, kun ei oikein tuntunut sulattavan sitä, että tänä vuonna se olikin Soolo, joka löysi juhannusheilan kämppisten joukosta.

Kamerankin kanssa tuli taas notkuttua radan reunalla. Kuvat ilmestyvät galleriaan, kunhan armas, äärimmäisen hidas Amiloni siihen suo mahdollisuuden. On se tuo kuvaaminen vaan niin kivaa, kunhan vaan jaksaa kunnolla keskittyä nopeisiin tilanteisiin. Eikä tässä touhussa ole kyllä koskaan valmis. Aina löytyy asioita, joissa oppia uutta ja kehittyä. Tai viimeistään voi haaveilla esim. valovoimaisemmasta putkesta ja nopeammasta rungosta ;D

Asiaan siis. Heti Aptuksesta kotiuduttuamme oli vuorossa turkkiterapiaa! Oli kovin terapeuttista vaan antaa mennä, ilman että tarvitsi enää välittää siitä, että onko turkki näyttelyihin sopiva vai ei :) Coat King on ymmärtääkseni oikeasti pohjavillanpoistaja, mutta Kovulta lähti pohjavillan lisäksi myös päällyskarvaa. Tai oikeastaan leikkaantui.

Lähtötilanne:

Toinen puoli käsitelty:

Ja lopputulos:

Ensimmäisen takajalan kohdalla innostuin vähän liikaa ja lopputulos ei ollut niin kovin nätti. Selästä karvapeite oheni myös paljon, etenkin pyllyn päältä, kun se tuntui olevan paikka, jossa märkä turkki eniten hautoi. Selässä karvasta tuli myös todella karkeaa, kun se leikkaantui niin reilusti. Kyljistä ei meinannut villat oikein ensin lähteä. Viimeistelin turkin vielä seuraavana viikonloppuna ohennussaksien kanssa, jolloin siistiin hapsottavan kauluksen ja vatsanaluskarvatkin saivat kyytiä. Olisin kyllä toivonut, että turkki olisi ohentunut vieläkin enemmän (kuvissa muutos näyttää vieläkin pienemmältä). Aika runsas se edelleen on, vaikka onkin toki reilusti lyhyempi. Jospa sitä joskus uskaltaisi ihan koneen kanssa leikkiä, hmm..

Mutta kyllähän se nyt aika junnulta näyttää! Pitääkin varmaan alkaa vastaamaan kyselijöille, että “juu se on juuri täyttämässä vuoden” eikä enää entiseen tapaan häpeillen, “noo.. on se jo kohta viisi, mutta ei oikein osaa käyttäytyä, kun on vaan niin innokas”. Miten mainiota! Kaikki luulevat Kovua junnuksi ja ainahan nuoret koirat vähän riehuu ;D

Irtokarvat.

Pari viikkoa trimmauksen (ja saksilla siistimisen) jälkeen.

Trimmausoperaation jälkeen oli vielä pakko lähteä testaamaan uutta turkkia vesiolosuhteisiin, kun nautittiin vieläpä niistä toukokuun vikoista helteistä. Muutama kuvakin tarttui muistikortille ennenkuin akku loppui. Mie niiiin tykkään asua täällä, kun merenrantaa on vähän joka puolella ja Kovu pääsee lutraamaan helposti! :)

Kontaktit! Mulla oli kai jonkinlainen tavoite saada ne kuntoon ennen kesäkuuta. Vaan enpä saanut. Pilkuntarkka ja tylsä namialustan kanssa treenaaminen ei oikein ottanut sujuakseen ja tuntui, että vähintään joka toisella kerralla otettiin takapakkia. Tällaisessa rauhallisessa treenaamisessa Kovu myös ehti paineistua mun turhautumisen takia ja homma alkoi vain mennä ihme hiippailuksi. Kotonakin otettiin kontakteja laudanpätkällä, mutta oikeille esteille siirryttäessä tekemisen meininki oli ihan kokonaan kateissa.

Hyppiksille kuitenkin riensin kisaamaan, tai ainakin yritin. Kouvolassa yritettiin sunnuntaina 16.5. Kisat pidettiin ihan älyttömällä hellesäällä kasvihuoneessa(!) ja mulla oli “hieman” heikohko olo edellisenä iltana perusteellisesti juhlittujen kaverin polttareiden vuoksi. Olipahan yleisölle viihdykettä, kun yritin haahuilla koiran perässä! Tarkoituksena oli jatkaa hyppistelyä Stadi Gamesissa ja seuraavana viikonloppuna Heinolassa. Pikku tassuvamma kuitenkin esti nämäkin aikeet. Ensimmäinen kakkosen rata on siis vielä korkkaamatta (tuota Kouvolan starttia en vaan hyvälläkään tahdolla voi laskea mukaan virallisiin startteihin, niin sumussa se meni..). Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus reissata kohti perinteistä Tuorlan juhannusta, vihdoin!

SM-kisoista sain tuliaisiksi rutkasti motivaatiota ja uskoa tulevaan. Miehän haluan olla joskus siellä kolmosissa ja miksen vaikka startata SM-kisoissakin. Ei se nyt niiiin vaikeaa voi olla. Treeniähän se toki vaatii, mutta nyt treenaaminenkin on tuntunut tosi kivalta ja helpolta. Kontaktit ovat nyt tosin vähän hämmentämässä pakkaa. Tuorlaan tuli ilmottua agiradoillekin, joten nyt olen parit viimeiset treenit vaan ottanut vauhtia alastuloille lelun kanssa ja unohtanut ne namialustasäätämiset kokonaan. Tuntuu, että Kovulta oli muutenkin kateissa se sellainen raivoisa tekemisen meininki, kun olin niin pitkään palkannut sitä vain nameilla rauhoittaakseni sen sähläämistä. Sähläämiseen ja riehumiseen ei namipalkka täysin tepsinyt, mutta vei kyllä sen parhaimman terän Kovun räjähtävyydestä itse suorituksessa.

Nyt vielä Tuorla ja parit iltakisat ennen taukoa. Eipä tässä kummoisia ehdi treenatakaan, pidetään vaan hauskaa ja katsotaan mihin se riittää. Syksyllä sitten taas toivottavasti yhä paremmalla motivaatiolla kohti kolmosluokkaa! ;)

Aamun haukkukonsertista huolimatta Kovu käyttäytyi kehässä aivan älyttömän hienosti. Ei tainnut haukkua siellä kertaakaan! :o Huolellinen valmistautuminen ja rauhoittuminen ennen kehää taisi tepsiä :) Pöydällä erityisesti Kovu pisti parastaan ja näytti kuulemma oikein ryhdikkäältä. Tulokseksi saatiin kuitenkin H ja arvostelu näytti tältä. Hiukan kyllä ihmettelin tuota H:ta, kun ei Kovu junnuluokan jälkeen ole moista saanut. No, mitä pienistä!

Good type. A bit longish. Correct bones. A bit too strong scull. Missing one incissor and P2. Good neck. A bit long loin. Needs better craip. Holding tail too high in movement. Correct forecheast. Brestbone could be a bit longer. Elbows could be fitting closely. Correct sidemovement. Typical coattexture. Lovely temperament.
Irina Poletaeva
AVO H

22. päivä suunnistettiin sitten aivan lähinäyttelyyn, Aptukseen Helsingin jäähallille. Halusinkin oikeastaan lähteä Aptukseen vain siksi, että se on niin lähellä enkä ole sinne koskaan koiraa vienyt. Tälle tuomarille ei tosin olisi kuulemma kannattanut viedä..

Kovu odotteli kehän vierellä suht mallikkaasti, mutta kehässä meinasin hävetä silmät päästäni.. Kaksi kierrosta kehän ympäri oli ilmeisesti liikaa ja Kovu alkoi räyhäämään takana olevalle urokselle. Yritin siinä sitten rauhoitella koiraa enkä tajunnut sitä heti edes viedä pöydälle. Yksilöliikkeet taisi mennä kuitenkin ihan nätisti. Ilmeeni olisi tosin ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun sain käteeni keltaisen nauhan. Ei kai tuo koira nyt niin ruma ole! Arvostelu näytti tältä.

För grov som helhet och med en något otypisk utstrålning. För grov i huvudet och lågt ansatta öron. Bra längd i kropp och hals. För grov stomme. Rör sig bra från sidan. Plant kors och mycket hög svans föring. Ok pälskvalitet.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
AVO T

No, kaipa sitä jokainen koira joskus huonomman arvosanan saa, eipä noista kannata välittää. Olen kyllä jo pidempään miettinyt, että mitä järkeä näyttelyissä ylipäänsä on. En minä ainakaan jaksaisi aina valikoida näyttelyitä tuomarin mukaan. Eikö hyvännäköisen ja terveen koiran pitäisi pärjätä kellä tuomarilla tahansa? Ehkä en ole sisäistänyt sheltin rotumääritelmää aivan täysin, mutta en vain ymmärrä, miksei Kovun näköinen koira miellytä tuomareita. Okei, mulla on siitä ehkä hieman erilainen kuva, kun katselen sitä tuolla vapaana jolkottelemassa. Mutta on se silloin tällöin ollut näyttelyissäkin ihan kauniina ja edustavana :D

Tekstistä saa ehkä sen kuvan, että haluaisin omistaa superhyperchampion koiran, joka pärjää aina ja kaikkialla. Näin ei kuitenkaan ole. Aivan ihanaa on se, että mahtavan luonteinen elämäni koira on vieläpä aivan älyttömän kaunis, minun mielestäni. Monesti pysähdyn katselemaan Kovua, kun se vaan on jotain niin kaunista. Harmi vain, etteivät näyttelytuomarit ole nähneet samoin. (edit. Kirjoitin tekstin ennenkuin näin nämä kuvat; eipä se kyllä kehässä näytäkään ihan siltä mun ihannesheltiltä.. :o Ei taidakaan olla tuo esittäminen ja esiintyminen oikein hallussa :D )

Kuten otsikosta saattaa päätellä, nämä kaksi näyttelyä ovat jäämässä Kovun viimeisiksi. Heinäkuussa kun olisi tarkoitus leikkauttaa koirapoika. Hiukan kyllä tuli Aptuksessa haikea mieli. Näyttelyt on sopivissa määrin kuitenkin ihan hauskaa ajanvietettä ja junnuvuosina olin niistä hyvinkin innostunut. Seuraavan koiran kanssa tulee sitten taas varmasti kokeiltua tuomareiden mieltymyksiä ;) Ja tottakai voin toimia vara-handlerina kavereiden koirille ;)

Salon kuvat: Aino Kaakinen

Toukokuuhun on mahtunut pari hupaisaa näyttelykäyntiä, muodonmuutosleikkejä, hiukan agilityä, eläinlääkäriä ja nyt jo kesäkuun puolella Simban 11-vuotissynttärit! Raportoin kaikista enemmän (ja loihdin tänne vähän kesäisempää fiilistä) heti kun vain töiltäni ehdin. Niitä on liikaa. Sekä toimistolla että kotona. En tykkää. Tai tykkäisin, jos vuorokaudet tosiaan olisi niitä 36-tuntisia.