Pääsiäisenä kisailtiin tosiaan neljä starttia, kaksi hyppistä ja kaksi agirataa. Kisakausi startattiin hyppiksellä, jonka videon postasin jo aiemmin. Eikä kyllä olisi paremmin voinut kausi alkaa kahdeksan kuukauden tauon jälkeen! :) Ohjauksen puolesta meille lähes täydellinen rata. Ainakaan en osaa löytää videolta mitään, joka vaikuttaisi riman tippumiseen. Vai olisiko tuo jämäkkä tule-käsky putken jälkeen..? Hienon radan lisäksi olin kovin tyytyväinen luokan toiseksi nopeimpaan aikaan :) Lauantain agiradalta hylky, joka meni ihan säätämiseksi sen jälkeen, kun menin sotkemaan keppien aloituksen. Tuli myös todistettua, että ei ne kontaktit vielä toimi ilman namikuppia.
Maanantain radoista en meinaa nyt muistaa oikein muuta kuin älyttömän hyvän fiiliksen :D Tosi rentoa menoa oli! Hmm, hyppyradasta jäi jotain mieleen. Renkaalle mennessä olin hieman jäljessä ja ehdin jo kauhistua tilannetta. Kovu kuitenkin lähettyi hienosti ja haki sen jälkeisen hypynkin hyvin. Vähän tämän jälkeen tippui rima, josta ei kuitenkaan mennyt pakka sekaisin. Sisuunnuin lisää ja päätin, että nyt ainakin tehdään ne persjätöt kepeillä ja putkella, joita rataantutustumisessa suunnittelin. Ne onnistui! Kepeillä persjättö on toiminut jo pitkään treeneissä, mutta en muista olenko kisoissa käyttänyt. Luotin todella koiraan, sillä en edes katsonut, että tuliko loppuun asti. Tuloslapussa luki, että tuli :D Putken persjätön kuvittelin olevan sellainen hasardi-tilanne, että on pingottava ihan täysiä, jos meinaa ehtiä. En sitten tiedä pingoinko, mutta jouduin hetken jopa odottelemaan koiraa :D Loppusuoralla ollut pussikin onnistui napakalla käskytyksellä, treeneissä kun Kovu on sitä ohitellut viimeaikoina. Luokan nopeimmalla ajalla sijoitus viides ja palkinnoillekin päästiin!
No se agirata sitten. En oikein tiennyt, mitä ajatella kontakteista, joten jätin ajattelematta. Iidan kehotus, että pidät vaan hauskaa sen elukan kanssa, jäi soimaan päähän ja rennon lämppälenkin jälkeen lähdin radalle ihmeen tyynenä vailla huolen häivää. Jo rataantutustumisessa oli sama fiilis päällä. Se negatiivinen, stressaava tekemisen meininki puuttui ihan kokonaan. Melkein vihellellen tallustin rataa ja mietin ohjauslinjoja :D Valmistautuessa Kovun rasittava käytös ja räksyttäminen meinasi vähän pistää kiehumaan, mutta vain vähän ;) Radasta en osaa nyt sanoa yhtään mitään, en edes muista esteiden järjestystä kokonaan. Onkohan tämä nyt se flow-fiilis? :) Nollahan sieltä tuli ja nyt ollaan VIHDOIN kakkosluokkalaisia!! Se tunne oli jotain aivan mahtavaa. Viimeksi samalta on tuntunut MM-kisojen aikaan, kun ne yhdet rakkaat tekivät hienoa työtä Itävallassa (okei, se tuntui kyllä vielä hienommalta ;). Toisilla on isommat panokset ja toisilla pienemmät, mutta tämä oli meille jotain niin suurta ja odotettua, että pisti melkein itkettämään ja tärisyttämään radan jälkeen. Ajassa jäätiin tälläkin radalla toiseksi, mutta voin kertoa, ei haitannut :D Tuo rakas pikkupiski on kyllä vaan jotain niin mahtavaa, ettei parempaa voisi toivoa. Toivoa tosin sopii, että kykenisin sitä useamminkin ohjaamaan näin hyvin :) Ihana Kovu <3
Upeat ja mahtavat kuvat otti Jukka Pätynen » koirakuvat.kuvat.fi (Kuvat isommiksi klikkaamalla.)
Olin hiljaa mielessäni luvannut itselleni, että jos nyt noustaan kakkosiin, niin ei varmana kisata agiradoilla ennenkuin kontaktit on oikeasti kunnossa. Nyt opettaminen on vielä kesken (mutta hyvällä mallilla!). Aiemminkin taisin tämän lupauksen tehdä, mutta nyt on yksi suuri tavoite saavutettu, joten niiiin (liian) suurta hinkua agiradoille ei enää ole. Tällä vikalla radalla en tosiaan edes yrittänyt pysäyttää Kovua, sillä se olisi alkanut himmailemaan, mikä olisi sotkenut pakkani täysin. Suunnitelmissa oli osallistua muutaman viikon päästä PetExpossa Messarissa järjestettäviin kisoihin, mutta siellä onkin kaksi agirataa, joten jätämme suosiolla väliin. Seuraavat kisat onkin sitten vasta 16.5. Kouvolassa. Saapa nähdä, osallistutaanko siellä jo agiradallekin. Nyt vaan kova treeni päälle, intoa ainakin löytyy!! :)








6 vastausta viestiin ““Pidät vaan hauskaa elukan kanssa!””
Lisää kommentti