Niin.. kyllähän se kannattaa lähteä agihallille tarkistamatta, että onko halli vapaana. Reippaina oltiin hallilla puoli kymmeneltä ja lähdettiin lämppälenkille. Takaisin tullessa alkaa autoa lappaa hallille ja mie tajuan, että ei taidetakaan nyt treenata. Bonuksena Kovu leikki vielä uhkarohkeaa ja irrottautui pannasta, kun Simban kanssa riehuivat ohimenevälle (onneksi hiljaa ajavalle) autolle.. No sen suurempaa vahinkoa kuin minun äärimmäinen ketutus ei onneksi tapahtunut. Päivä olisi voinut alkaa ihan hyvin, mutta..
Torstain näyttelytreenit ja eilisen möllikisatkin jäivät sitten väliin. Ensimmäinen oletetun pakkasrajan takia ja jälkimmäinen siksi, että koko päivä tuli jo syväjäädyttyä veljeni valatilaisuudessa Vekaranjärvellä. Ensi maanantaina pitäisi pitkästä aikaa päästä treenaamaan Kahjojen Ninjojen kanssa, mutta varmaan kehitän sillekin vielä jonkin älyttömän esteen.
Ps. Kotona ollaan tehty kuitenkin kontakteja the Palalla, sisällä ja ulkona. Kovu oli melkoisen innokas ja palkkaantui hyvin sekä lelulla että namikupilla. Taisin ottaa käyttöön myös uuden vapautussanan “Jeeee!!”. Nähtäväksi jää, että totunko mie siihen tarpeeksi vai pääseekö tiukan paikan tullen suusta vanha “Mennään”.


2 vastausta viestiin “Aamulenkki Valkealassa”
Lisää kommentti