Viime lauantaina käytiin KSSK:n uimajaoksen kanssa pikkujoulu-uinnilla Hyvinkään koirakylpylässä. Tällä kertaa ei Kovulla ollut opettajaa, kun ei oltu enää ensikertalaisia. Ilmeisesti Kovu olisi sen kuitenkin tarvinnut, kun altaasen meno ei oikein ottanut sujuakseen. Altaaseen päästyään Kovu kuitenkin uiskenteli ihan reippaasti, tosin nyt ei oikein lelutkaan kelvanneet. Tytöt ne vaan olisi taas kiinnostaneet enemmän. Kerran piti oikein oikaista toiselle puolelle allastakin tytön perään. Huoh.
Agilityä ei olla treenattu tällä viikolla lainkaan! Ou nou. Hyvin taas pysyin suunnitelmissa. Nyt kuitenkin olisi kovasti treeni-ideoita, kunhan vain ehtisi sinne hallille. Jospa taas ensi viikolla ryhdistäytyisi ;) Viime viikon treeneissä huomasin, että tällä hetkellä mulle olisi kai parasta treenata ihan yksin. Ryhmässä treenatessa sitä rupeaa aina sähläämään, kun pitäisi muka äkkiä päästää muutkin treenaamaan. Kyllähän se nöyrä asenne ihan hyvä on, mutta tajusin, että mulla on vähän liiankin nöyrä. Pitäisi vaan röyhkeästi treenata sitä mitä tarvii ja ottaa se oma aikansa ryhmässäkin treenatessa. On se ihan hassua, kun meidän paikallaan junnaaminen tuntuu johtuvan ihan tällaisista hölmöistä jutuista :D
Mutta muutaman tunnin päästä otetaan suunta kohti Tukholmaa ja agin PM-kisoja. Huippuporukalla reissuun, jihuuuuu!


3 vastausta viestiin “Pikkujoulu-uinnit”
Lisää kommentti