Vai että agilityä?

Agility, Treeniä Sunnuntai, Marraskuu 22, 2009

Niin, mistäköhän sitä aloittaisi.. Viime kevättalvi meni varovaisesti pienestä polviongelmasta toipuessa. Kesällä treenaamiseen oli hieno mahdollisuus, mutta minä en saanut itseäni niskasta kiinni. Muutama startti otettiin kuitenkin kesän aikana. Syksyä kohden alkoi taas polvi ehkä hieman vaivata (tai sitten se oli vain minun vainoharhaisuutta). Lokakuun lopulla käytiin sitten näyttämässä jalkaa lääkärisedälle, koska minä halusin varmuuden, etten vie risaa koiraa radalle. Saatiin agilitylupa ja into radalle palaamiseen kasvoi huimasti :)

Kausalaan/Kouvolaan palattuamme ollaan käyty treenaamassa kerran. Kiitos Iidalle, ne oli superit treenit! Siitä on kuitenkin jo neljä viikkoa. Hip hei, olenpa ahkera! Pitäis ryhdistäytyä, pitäis treenata, pitäis edes joskus vääntäytyä sinne hallille. Noh. Viime perjantaina olin KSSK:n järjestämällä Oreniuksen Juhan henkisen valmennuksen luennolla. Kuten ilmeisesti aika moni muukin, sain minäkin melkoisen ”potkun persauksille”. Tajusin, että jonkinlainen tavoite tässä on nyt kuitenkin asetettava ja treeniohjelma laadittava. Jos kerran pystyn kuntosaliohjelmaa noudattamaan (hurjat kolme viikkoa takana, hurraa! ;), niin miksen myös agitreeniohjelmaa.

Homma lähtee pienistä palasista, joten meitin hurja tavoite on vain se, että käydään treenaamassa ja pitämässä kivaa säännöllisesti seuraavat viisi viikkoa. Tarkoituksena ottaa vain kontakteja sekä tekniikkajuttuja parilla esteellä tai lyhyellä radanpätkällä. Pitempää rataa ja kisanomaisia treenejä katsellaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Luennolla tuli eteen paljon hyvää asiaa, mutta tässä muutamia minulle tärkeitä pointteja ja muistiinpanoja:

  • Treeniohjelma ja -päiväkirja, johon kirjataan myös treenien fiilikset
  • Keskitytään onnistumisten analysointiin, miksi se meni hyvin?
  • Löydetään suorituksesta positiiviset puolet ja ajatellaan ongelmat haasteina
  • Jos haluaa kisata täysillä, ei voi velttoilla treeneissä
  • Mukavaa, hauskaa ja kivaa täytyy olla

Ja huomenna klo 9 meinaan lähteä hallille, ihan varmana! ;D

Kirjoita kommentti