Koirien lisäksi blogissa vilahtelee juttuja, kuvia ja ajatuksia elämästä Sveitsissä
ja Zürichissä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

2009
3
Mar

Citykoiran paluu maalle

Aiheet: , ,  |  2 kommenttia

Vaikka Helsingissä viihdytäänkin, on hieman inhottavaa, ettei siellä ole ihan lähellä tällaisia peltoja, kuin meidän entinen vakkarilenkkeilypaikka Kausalassa. Täällä kun harvoin törmää kehenkään, niin voi tuon Kovunkin antaa juoksennella vapaana ihan huolettomasti. Ja sitähän se todella kaipaa :) Näiden kahden kanssa ulos lähtiessä säästää lisäksi omia hermojakin kummasti, jos koiria voi pitää enimmäkseen vapaana. Kovu kun olisi koko ajan menossa täysillä eteenpäin ja Simba mielellään haistelisi tien reunoja kaikessa rauhassa. Sompaile itse sitten siinä välissä…

Simba lenkkeilee täysin mielellään omalla isolla pihalla, mutta on toki selvästi innoissaan, kun lähdetään pellolla käymään. Siellä voi nimittäin syödä heinää! Tänään oli lisäksi erikoisherkkuna lunta! Tai no, jotain pakkaskuuraa läntteinä siellä täällä. Simba innoissaan laidunsi läntiltä toiselle. Kerran piti jo käydä katsomassa, että löysikö se sieltä nyt jotain ällöttävää koirien herkkua. Mutta ei, pelkkää lumista heinää vanhaherra siellä nautiskeli. Hassu pappa!

Takaisin tullessa kävi hauska juttu. Metsää kotimme takaa on kaadettu hiljattain enkä itse ole vielä niin sinut uuden näköisen metsän kanssa. Ison ojan lähestyessä Simba jatkoi päättäväisesti matkaa, kun minä meinasin, että suunnilleen tässä kohtaa oli se siltaviritelmä ojan yli. Mutta eipäs ollutkaan. Kun ojan kohdalle päästiin, oli Simba jo sillalla kotiinpäin menossa, kun minä taas jouduin nöyrtymään ja seuraamaan vanhaa viisasta koiraa kotiin. No okei, löysin kyllä ihan hyvin kotiin, mutta Simba tiesi tarkalleen, missä kohtaa se silta oli ;D Ja Kovu.. no se meinasi tippua sinne ojaan.

Lisää kuvia

2 vastausta viestiin “Citykoiran paluu maalle”

Lisää kommentti
  1. On kyllä niin kivaa kun maalla voi pitää koiria vähän huolettomammin vapaana. :) Tosin meiltä onneksi kyllä löytyy peltoa ja metsää tästä ihan läheltä, vaikka pääkaupunkiseudulla asutaankin. ;) Ei sentään ihan Helsingin keskustassa, vaan Vantaalla. Mutta julkisilla pääsee myös aika hyvin sieltä keskustastakin parempien lenkkimaastojen ääreen, mutta se tosiaan vaatii sen, että täytyy ensin vähän matkustaa.

    On kyllä kiva kun meillä on pellot ja metsät niin vieressä, meillä kun lenkkeillään vapaana ihan päivittäin, noiden täytyy kyllä päästä juoksemaan. :) Jos ei juosta vapaana pellolla niin edes tässä lähellä suurella hiekkakentällä! Ja usein mulla jompi kumpi kulkee tielenkilläkin vapaana, jos ei ihan autotien vieressä mennä.

  2. Jep, kyllähän Helsingissäkin tuota peltoa löytyisi, kunhan ehtisi joskus lähteä etsimään vähän pidemmältä. Meilläkin kyllä on keskuspuisto ihan vieressä, mutta siellä taas liikkuu sen verran paljon ihmisiä, ettei Kovua oikein viitsi pitää vapaana, kun menisi vaan moikkailemaan kaikki :D Pitää sitten keväällä alkaa ihan tosissaan kartottamaan kunnon lenkkeilymaastoja vähän kauempaakin.

Vastaa